Kolumnit
Suomi-pääministeri -sanakirja
Pääministerin puheet olivat sitä luokkaa, että tarvitaan sanakirjaa, kirjoittaa Jukka Hiiro.
Julkaistu 27.01.2010
Teksti Jukka Hiiro
Nelonen uutisoi tänään, että keskusrikospoliisi tutkii, onko pääministeri Matti Vanhasta syytä epäillä rikoksesta Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa. Pääministerin vastaukset olivat taas sitä luokkaa, että sanakirjaahan tässä tarvitaan.
”Jätän tehtäväni jalkaleikkauksen takia” on pääministerikieltä ja tarkoittaa, että poliisi tutkii, onko minua syytä epäillä rikoksesta. Siksi ilmoitankin tekosyyn varjolla eroavani, pidän sormia ristissä, ja toivon ehtiväni takavasemmalle ennen kuin toimittajien ja kollegojen hiillostus asiasta alkaa.
”Yksityisyyden piiri” tarkoittaa sitä mielentilaa, jossa valtaeliittiin kuuluva mies haastaa oikeuteen rakkaudessa kaltoin kohtelemansa, alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan yksinhuoltajan, jonka käsitykset romantiikasta olikin jo jonkun aika romuttaa.
”Internet” ei suinkaan tarkoita pääministerikielellä tiedon valtaväylää, vaan kehätien varrella sijaitsevaa huonekalukauppaa.
”Erikoishöylätty puutavara” on vaikeasti käännettävä käsite. Suurin piirtein se tarkoittaa jotain sellaista, että en ehkä nyt ihan ymmärrä, mistä tässä puhutaan tai sitten ymmärrän hyvinkin, mutta esitän, etten ymmärrä, ettei kukaan lopulta saa tietää sitä, sainko jotain ilmaiseksi vai enkö saanut.
”Tämä asia on minun puolestani loppuun käsitelty” tarkoittaa, että oikeuteen en taatusti lähde, sillä siellä totuus selviäisi. Korostan, ettei minulla ole moiseen aikaa, vaikka kaikki tietävät, ettei minun henkilökohtaisesti tarvitsisi oikeussalissa nenääni näyttää kuin korkeintaan kerran tai pari. Samalla toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota siihen, että jaksan kuitenkin taistella oikeudessa alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvaa yksinhuoltajaa vastaan, jonka käsitykset romantiikasta olikin jo jonkun aika romuttaa.
”Hiihtoladulla mieleeni nousi ajatus eläkeiän nostosta” tarkoittaa, että valtiovarainministeri esitteli minulle ajatuksensa eläkeiän nostosta, ja minä yritin huonolla menestyksellä omia sen omiin nimiini.

Kommentit