KOLUMNI. Kertakäyttökamera. Mikä loistava keksintö, hehkutti teini uudenvuoden alla.
– Mieti äiti, me ostetaan kavereiden kanssa omat kamerat, otetaan kuvia aattona ja viedään ne kehitykseen.  Ja kehystetään kuvat! tyttö intoili.
 

Samaan aikaan, kun isovanhempansa yrittivät opiskella, mitä tarkoittaa, kun Facebookissa joku ”tökkää”, lapsenlapsi kavereineen oli jo ottanut seuraavan askeleen. Iphonet ja digikamerat unohtuivat toviksi laukkuihin, kun muinainen teknologia hurmasi teinit.  Nuoret oivalsivat, mikä arvo voi olla hetkellä, joka vangitaan filmille. Ja sillä jännityksellä, joka koittaa hakiessasi kuvia kehityksestä.
 

Olihan siinä jotain hellyttävää. Että mistäs ne tuommoisenkin saivat päähänsä. Eivät ainakaan markkinamiehiltä.

Helsingin Sanomat julkaisi joulun alla sunnuntaisivuillaan artikkelin, jossa espoolaiskoulun ysiluokkalaiset laitettiin listaamaan, mitä 15-vuotias ei saa pukea päälleen, kuunnella tai harrastaa, mikäli haluaa pysyä suosiossa. Huonostihan siinä kävi.  Niin huonosti, että jo seuraavan sunnuntain lehdessä pyydeltiin anteeksi ja ilmoitettiin, että Pohjois-Tapiolan ysiluokkalaiset eivät sittenkään ole suvaitsemattomia.
 

Mitähän ne siellä Hesarissa alun perin ajattelivat? Että kun teinit joka tapauksessa ovat niin ärsyttäviä ja pinnallisia, niin tehdäänpä juttu, jossa se väännetään oikein rautalangasta, niinkö? Laitetaan vähän johdattelevat kysymykset, niin eiköhän se ole siinä.
 

Eivät nuoret ole mikään heimo, jonka voi niputtaa samaan pussiin, yhdellä etiketillä. Yllättävän moni heistä hakee hassut vaatteensa kirppareilta, soittaa viulua, käy partiossa, suhtautuu ihailtavan luontevasti seksuaalisiin vähemmistöihin, kuuntelee mieluummin Beatlesia kuin Rihannaa, käy isoskoulutuksessa, lukee fantasiakirjoja, eikä missään nimessä halua olla pelkkää massaa.
 

Teinit ovat itse asiassa ihan jees. Innostuvat niinkin hassuista asioista kuin kertakäyttökameroista ja 80-luvun t-paidoista. Eivät sellaiset voi olla pahoja, eiväthän.

Kolumni Metro-lehdessä 15. tammikuuta 2010.