Kolumnit

Lisää tissejä Euro-viisuihin!

Koska emme saa viisuihin taitavimpia yhtyeitä, järjestetään sinne edes kauneimmat yksilöt, kirjoittaa Santtu Parkkonen.

Julkaistu 01.02.2010

Teksti Santtu Parkkonen

KOLUMNI. Kuunkuiskaajat oli todellinen yllätysvalinta Suomen edustajaksi Euroviisuihin. Yhtyeestä kun ei oltu kuultu ennen viisukarsintoja. Toisaalta, jos tarjolla on lähinnä mahtipontista oopperaa, puujalkahumppaa ja intialaissävytteistä mustalaisiskelmää, voi kansanmusiikki olla ihan ok.

Kun Lordi voitti Euroviisut, laulukilpailusta tuli pariksi vuodeksi suomalaisten yhteistä omaisuutta. Vielä viime vuonna viisuissa oli ripaus toivoa. Waldo´s People oli omalla sarallaan taitava yhtye ja kappale eurokelpoinen.
Mutta tänä vuonna palasimme menneiltä vuosikymmeniltä tuttuihin tunnelmiin. Kappaleet ja esitykset olivat masentavan taidottomia. Edes protestiesiintyjä Eläkeläiset ei saanut hymyä naamalle. Jaana Pelkosen ja Mikko Peltolan typerästi kirjoitettujen juontojen kohdalla piti poistaa televisiosta ääni.

Heikkotasoisista viisuveisuista on syytetty levy-yhtiöitä. Turhaan. Ei mikään menestynyt yhtye halua kilpailuun, jossa voi menettää uskottavuutensa.

Euroviisuilla on Suomessa brändiongelma, joka pahimmillaan johtaa yleisökatoon. Koska kyseessä on kansallinen instituutio, jotain täytyy tehdä nopeasti.

Internetissä ja televisiossa suosion takana on lähes poikkeuksetta paljas pinta. Otetaan tästä vaari ja yhdistetään viisut missikilpailuihin! Koska emme saa viisuihin maamme taitavimpia esiintyjiä, järjestetään sinne edes kauneimmat ja vähäpukeisimmat yksilöt.

Suomen ehdokas voitaisiin valita Big Brotherista tutulla metodilla.  Viikkotehtävissä hiottaisiin laulutaitoja ja korkokengissä patsastelua. Lasiseinäinen sauna lämpenisi joka ilta ja siideriä riittäisi. Kolme viimeisintä taloon jäänyttä muodostaisivat viisuyhtyeen. Voittajalle sponsoroitaisiin palkinnoksi silikonirinnat, joihin on tatuoitu viisujen logo.

Olen varma, että missiviisuista tulisi koko kansan juttu. Ellei jopa kansainvälinen vientituote. Ei olisi silmäparia, joka ei viisumissin kaula-aukkoon eksyisi. Eikä aikaakaan, kun saisimme taas koristella Hartwall-areenaa Eurovision laulukilpailuja varten.

Kommentit

Kommentoi