Kolumnit
Leikitäänpäs rahasta lääkäriä
Nykyisin näyttää olevan se ja sama, miten vauraus tai julkisuus saavutetaan, kirjoittaa Jukka Hiiro.
Julkaistu 13.01.2010
Teksti Jukka Hiiro
Nuori mies, vasta 23-vuotias, narahti toimittuaan kahteen otteeseen lääkärinä täysin vailla koulutusta. Syyksi on julkisuudessa nostettu ainakin taloudelliset vaikeudet.
Toki lääkärinä pääsee käsiksi sellaisiin hilloihin, joista 23-vuotias voi yleensä vain haaveilla. Riski, joka toimen hoitamiseen liittyy, on silti niin valtava, ettei ahneus toivottavasti voi tekoa yksin selittää.
Mitä on mahtanut liikkua tuon lahjakkaaksi kuvatun wannabe-lääkärin päässä? Eikö hän ole suonut ajatustakaan sille, että puoskaroinnilla voi olla monille ihmisille aidosti hengenvaaralliset seuraukset?
Luultavimmin ei, sillä hän kuuluu nykysukupolveen, joista osalla on vankkumaton usko kykyihinsä. Kun on katsonut sata jaksoa Teho-osasto ja Greyn anatomia -sarjoja, voi huoletta hoitaa myös haavat ja määrätä lääkkeet.
Samasta vallalla olevasta sokeasta uskosta omiin kykyihinsä todistavat vuodesta toiseen myös erilaiset kykyjenetsintäohjelmat. Tähteyteen tähyää kymmeniä nuoria, jotka eivät osaa laulaa edes Ukko Nooaa nuotilleen, mutta kuitenkin vilpittömästi uskovat täyttävänsä Madonnan tai Michael Jacksonin saappaat.
Laihtuakin pitää nykyisin sohvalta nousematta, vain erilaisia puristeita popsien. Ja jos kilot eivät karise kuukaudessa, ei niitä karistella lainkaan. Mieleen ei tule, että liikunnan ja ravinnontarpeen tasapainottamisella voisi saavuttaa pysyvämpiä tuloksia. Ei tietenkään, koska silloin tuloksia pitäisi tavoitella pahimmillaan jopa vuosia.
Ei siitä ole kauaakaan, kun julkkiksillakin arvostettiin vielä kouluttautumista tai pitkää kokemusta huomattavasti korkeammalle kuin nykyisin vallalla olevaa nopeasti ja sattuman kautta saavutettua mainetta. Sama tilanne oli taloudellisten ansioiden saralla: ennen ei lottovoittajaa katsottu yhtä kunnioittavasti kuin tehtaanjohtajaa.
Nykyisin näyttää olevan se ja sama, miten vauraus tai julkisuus saavutetaan. Pääasia on, että se saavutetaan nopeasti.

Kommentit