Kolumnit
Jännää aikaa
Varo paukkupakkasten aikaan teillä liikkuvia vaarallisia yllärikuljettajia, jotka kurkkivat ikkunoista kuin joulutontut, kirjoittaa Sanna Jompero.
Julkaistu 11.01.2010
Teksti Sanna Jompero
KOLUMNI. On se jännä juttu, että pakkanen yllättää joka vuosi, varsinkin autoilijat.
Tämähän on jo vanha vitsaus, mutta sitä paremmalla syyllä. Ihan puun takaa hyökkäävät pakkasten tultua taas armottomat tosiasiat, että työmatkoihin on varattava muita vuodenaikoja enemmän aikaa, tie on varsinkin jääkelillä liukas ja turvaväli pitää huomioida yllättävänkin uudella tavalla. Varsinainen yllätys on se, että pakkanen huurruttaa autojen ikkunat. Varsinaisia teiden yllättäjiä ovat kuljettajat, jotka kuvittelevat olevansa liikenteessä yksin. Yllärikuskit raaputtavat nimittäin tuulilaseihin käden kokoisia aukkoja ja kurkkivat niistä ajoradalle kuin joulutontut ikkunoista. Paras näkemäni tonttu hurutteli Hämeenlinnanväylällä viime viikolla sekä sivu- että takaikkunat paksun jään ja lumen peitossa. Pakkia kuljettaja ei ilmeisesti ollut suunnitellut käyttävänsä, koska näkyvyys takalistoon jääpeitteen läpi oli olematon. Ilmeisten näkövaikeuksien vuoksi auto kulkikin reipasta alinopeutta.
Myös VR on joutunut Suomi-neitoa koetelleiden paukkupakkasten aikaan ihmettelemään vuoroin pakkasmittaria ja vuoroin kalustonsa toimivuutta tai siis toimimattomuutta. Ihan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi selvittelemistä, kuka päästi junavaunut matkaan yksin kohti Rautatieaseman toimistotalon seinää. Ainakaan vielä junien kuin yksittäisten vaunujenkaan ei pitäisi liikkua ilman kuljettajaa. Metrotkin automatisoidaan vasta muutaman vuoden päästä. VR voi pyyhkiä kylmää hikeä otsaltaan sitä mukaan kuin pakkaset laskevat. Ainakin vielä tänään lähijunien vuoroväli on normaalia harvempi.
Mutta ei pakkasessa niin paljon huonoa, ettei jotain hyvääkin. Viimojen viuhuessa on iltaisin ja viikonloppuisin ihana jatkaa joulunpyhien tunnelmaa, loikoilla, lueskella ja katsella hyviä leffoja, kun ulos ei tee mieli mennä. Pakkasen ystäviä ovat ainakin energiayhtiöt, jotka hierovat lämpöisiä käsiään yhteen, kun kotien patterit huutavat hoosiannaa ja ensi vuoden sähkön tasauslasku ajaa monen, varsinkin pientaloasukin, epätoivon partaalle.
Mukavia pakkaspäiviä! Ei se kevät enää niin kaukana ole.

Kommentit