Ihmiset

Pitkämies ja sarjakuvan salaisuus

Vaikka sarjakuvalla on oma Finlandia, ruohonjuuritason työ tehdään Kalliossa.

Julkaistu 22.10.2008

Teksti Jukka Hiiro

Kuvat Jani Saikko ja Marja Väänänen

ILMIÖ Neljä vuotta sitten belgialainen Jelle Hugaerts etsi Helsingistä suosittua yhdysvaltalaista sarjakuvalehteä, mutta ei löytänyt sitä mistään. Kustantajan sivustolta selvisi, että kahden lehden tilaaja saa 50 prosenttia alennusta. Hugaertsilla oli sopivasti sata euroa ylimääräistä.

– Ostin sen lehden ja muutaman muun, ja päätin pistää nettikaupan pystyyn. Myyntivoitolla ostin aina uudet sarjakuvat, ja pikku hiljaa varasto kasvoi.

Puoli vuotta sitten nettikaupasta tuli ihan oikea putiikki, kun sarjakuvaliike Pitkämies avasi ovensa Helsingin Kalliossa. Pienkustantajien sarjakuvia löytyy hyllymetreittäin, mutta on valikoimassa muutakin, esimerkiksi Frank Millerin Sin Cityt ja Mike Mignolan Hellboyt.

– Tykkään itse pienlehdistä eniten. On kiva, että kovakantisten sarjakuvien vierestä löytyy ihan erilainen sarjakuva, jossa ei välttämättä ole kovia kansia tai tarinaa. Semmoisesta saa enemmän energiaa, Huegarts vakuuttaa.

Parhaillaan käynnissä olevilla Helsingin kirjamessuilla on oma osastonsa sarjakuvalle. Hugaertsin mielestä asiassa on sekä hyvät että huonot puolensa.

– Toisaalta ihmiset, jotka ostavat esimerkiksi uuden Persepolis-sarjakuvakirjan, eivät välttämättä ole kiinnostuneita sarjakuvasta yleensä. Omalla osastolla viestitään miltei, että sarjakuvat ovat tarkoitettu lapsille.
Pitkistä perinteistä huolimatta Belgiassa sarjakuvia lukevat Hugaertsin mukaan vain lapset ja keski-ikäiset miehet. Suomessa asiat ovat paremmin, sillä sarjakuvaa arvostetaan. Tänä vuonna ensi kertaa myönnetty Sarjakuva-Finlandia on sekin hieno asia, vaikkei Hugaerts olekaan voittajan valinneen Jorma Uotisen kanssa samaa mieltä.

– Uotinen oli kyllä hyvä valinta tuomariksi. Hän valitsi voittajaksi Kiroilevan Siilin, joka on ihan hauska, mutta jos nyt kerran valittiin Finlandia-voittaja, niin minä olisin valinnut Milla Paloniemen sijasta Marko Turusen.


Suomeen vaimonsa mukana muuttaneen miehen putiikissa vallitsee rento tunnelma. Nojatuolit houkuttelevat istumaan ja selailemaan ostoksia. Kahvinkeitin  viestii, että se on tarkoituskin.

– Sarjakuvafriikkejä tulee kauempaakin, mutta enin osa vakioasiakkaista asuu Kalliossa ja piipahtaa ohi kulkiessaan.

Perinteisistä kaupoista poiketen Hugaertsin putiikki on lähempänä olohuonetta. Sarjakuvien ohella myynnissä on pieni valikoima vaatteita sekä indie-levyjä. Ifsocietyn pojat vastaavat levyvalikoimasta ja auttavat liikkeessä järjestettävien keikkojen kanssa.

– Esimerkiksi dEUSin kitaristi Mauro Pawlowski esiintyi täällä. En tiennyt, että hänen edellinen bändinsä Evil Superstars oli aikoinaan suosittu myös Suomessa. Tänne tulikin sitten monia Evil Superstars -faneja.

Omalta osaltaan työtä sarjakuvan eteen tekee myös Suomen sarjakuvaseura.

– Pyysin seuraa mukaan, sillä tiesin jo tilaa vuokratessani, että se on minulle liian iso. Olin jo melkein allekirjoittamssa vuokrasopimusta, kun selvisi, että kellarissa on myös 130 neliötä vapaana. Melkein pakotin Kuti kutin mukaan.

Nyt sarjakuvataiteilijoiden Kuti kuti -kollektiivilla on työtilat kellarissa, ja Suomen sarjakuvaseura järjestää tiloissa tapahtumia huutokaupoista sarjiskirppareihin. Lisäksi Hugaerts on perustanut Tommi Musturin kanssa Huuda huuda -sarjakuvakustantamon.

– Asiat menivät siis ihan niin kuin pitikin, tyytyväinen Hugaerts hymähtää.

Kirjamessut Helsingin messukeskuksessa su 26.10. asti. Avoinna pe klo 10–20, la ja su klo 10–18.
Pitkämies, Kolmas linja 17.

Kommentit

Kommentoi