Normipäivä ? ? ?

JulmaJJJulmaJJKeskiviikko, 1.9.2010

Ei helvetti, jotenkin mekäläisen normipäivään tai viikkoon kuuluu vähintään yksi viemärihässäkkä.
Eli jälleen kerran ongelmia ja eipä olisi uskonut, ns. hyvät rasvat voivat aiheuttaa viemärihässäkkää.

Kuten tunnettua on, että kalan rasva on hyvää elimistöllä. Ja meikäläinen voi siihen lisätä; Mutta vitun pahaa viemäristölle. Oli nimittäin kyseinen neste aiheuttanut tukoksen.
Siitä vaan täydellisesti jalostautunutta kalanrasvaa olisi lätännyt leivän päälle ja sydän olisi olisi tykännyt.

Jälleen yksi kohta pitkään ja kasvavaan tarkastuslistaan.

Aiheet: Yleinen

Kommentoi

Lasten suusta ja muuta . . .

JulmaJJJulmaJJMaanantai, 30.8.2010

Tässä taanoin jäi nortin polttaminen kesken, kun kuuntelin alle kouluikäisten juttuja pihalla.
Poika siinä jotain yritti halailun tapaista, niin tytteli täräytti kovaan ääneen;
Tuon toimintasi katson täyttävän seksuaalisen häiritsemisen tunnusmerkit ja myös itsemääräämisoikeuteni on toimestasi loukattu.
Siis alle kouluikäinen tai kutakuinkin ensinmäistä luokkaa käyvä tyttölapsi laskee tuollaista suustaan.
Toisaalta, nuorena on vitsa väännettävä ja / tai sitten äidin oppi on mennyt hedelmälliseen maaperään. Äkkiseltään maallikkoanalyysina arvioiden, kasvattajana on kaksi naista, eli semmoinen sateenkaari-perhe.

Minkäköhänlainen "ruukku" sielllä sateenkaaren päässä on ? ? ?

Aiheet: Yleinen, Huumori

Kommentoi

Sotilasvala

JulmaJJJulmaJJPerjantai, 27.8.2010

Tänään sitten sekalainen joukko varusmiehiä vannoi valan isänmaan puolesta, kotia ja uskontoa unohtamatta.
Eli antaa muslimaanien tulla vaan . . . täällä kun ei sitten veri vapise, vihollisen veri se vaan virtaa valtomenaan. Idän ihmeetkin haudataan pystyyn jalat maanpinnan yläpuolelle, että ekologisia polkupyörätelineitä saadaan, ei pääse viherpipertäjätkään vittuilemaan kun hiilijalanjälkikin jää pieneksi.

Mutta, itse nykyluokituksen mukaan lapsisotilaana, jäin kaipaamaan samaan tahtiin marssivia joukkoja.
Samoin täytyy ihmetellä naisia maastopuvuissa. Kun ei kelpaa meikäläisen seksifantasioihin. Tosin eräässä komppaniassa vääpeli, eli äiti on tosiaan nainen. Poika kavereineen on käynyt tiirailemassa, kun äiti on käynyt kuutamouinnilla. Jonkinmoinen sissireissu oli kuulemma. Ja vieläkin heikkohermoisimilla on maha kuralla.

Onneksi poika sittenkään ei rikkonut sukumme perinnettä, jo kolmannessa polvessa tykkimies. Tosin pikkuveljeni on kaikenlisäksi korpraali, mutta ainahan suvussa on musta lammas.

Eli jos perinteet pitävät paikkansa, kaikilla uusilla valan tenheillä sotureilla on huomenna pää kipeä ja moni on myös saanut pillua. Kuka isompaa, kuka pienenpää..

Aiheet: Yleinen, Huumori

Kommentoi

BeeBee

JulmaJJJulmaJJKeskiviikko, 25.8.2010

Taas se sitten alkaa . . . ja tässäkään residenssissä ei siitä ei voi olla kuulematta tai huomaamatta.
Enpä juuri tiedä muuta ohjelmaa, mikä aiheuttaa halun vetää pää täyteen ja kalsarikänni päälle, pitkä sellainen.

Johan onneksi maailmalla kyseisellä ohjelmalla on laskeva trendi ja toivoa sopii, että täälläkin samaan suuntaan mennään.

Mutta, senverran masokistia meikäläisessä on, että hekumoin julkkis / poliitikko / tyhjäntoimittaja BB- talosta.
Mukana olisi toki uuniperuna-Vanhanen, piilokorko-Pekkarinen, puhun niin totta, kuin osaan- Jäätteenmäki, mooses- Lipponen, kumitissi- Fingeroos, kumitissi- Aitolehto, leuka- Kurhinen (ex-Kalinainen), diplomiekonomi- Airisto ja muutama muu.

Aiheet: Huumori, Yleinen

Kommentoi

Ne jyrää meitin . . .

JulmaJJJulmaJJTiistai, 24.8.2010

Jotenkin tähän suuntaan se taisi mennä talvi - ja jatkosodassa, kun ryssä tankilla tuuppasi iholle. Nykyaikaan sanonta tarkoittaa kaikessa raadollisuudessaan, 60 ja kuoleman välillä olevia mummoja, jotaka ovat liikenteessä rollaattorien kanssa.

Ei ole niin pientä rakoa aidassa, mistä mummelit eivät ujuttautuisi ja aiheuttaisi kauhua rakennustyömaalla. Tai sitten jonossa törkeästi etuilisi.

Mitä yritteliäämpi on mummeli muistellessaan omaa nuoruuttaan fyysisesti, sen suurempi kaaoksen aiheuttaja on ympäristölleen.

Toki vanhempia ihmisiä pitää ja tulee kunnioittaa, mutta meilläkin saa edelleen sitä mitä tilaa.

Aiheet: Huumori, Yleinen

Kommentoi

Edellinen1 2 3 4 5 6 7 ... 111 112 113 114

Tietoa blogista

NYT pappa 06.07.2009 klo 02.32 alkaen. Niin ja 182 cm pitkä kun näemmä miespuoleisten on tapana ilmoittaa. Yli neljännesvuosisata töitä pakerrettu kiinteistöhoidon saralla. Eletty on, mutta joitain tekoja ja ratkaisuja elämän varrella olisi,ehkä voinut tehdä toisinkin. Lie, vaikka olisi ollut elämä tylsempää.

Se mitä blogiin tulen kirjoittamaan, niin kaikkea ei totena kannata ottaa, pakkohan sitä on hieman värittää / vääristellä ettei totuus tule julki. Mitään vastuuta en ota kirjoituksistani, ennenkuin kuolinvuoteellani.

Tilaa RSS-syöte

Kirjoittaja

JulmaJJ

Aiheet

Arkisto