Uotisen unelmapari
Torstai, 19.8.2010
Vähiten hakuja sai vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar, mutta syy on luultavasti sama kuin Ben Zyskowiczilla, kukaan ei osaa kirjoittaa hänen nimeään oikein edes Googleen.
Yhdeksänneksi jäi Joona Puhakka, joka nopeasti Googlea silmäiltynä kiitteli äänestäjiään, oli saanut lapsen ja menossa naimisiin Funin kanssa. Hauskaa siis.
Kahdeksannelle sijalle päätyi reilulla 36 000:lla haulla näyttelijä Jukka Rasila, jonka linkeistä toivoin löytäväni polun legendaariseen Touko-Poukoon, mutta Googlessa vain kyseltiin, että ovatko Jukka ja Mikko Rasila toisilleen jotain sukua. Ainakin he ovat pian esiintyneet samassa tanssiohjelmassa, ensin eno tuomarina ja nyt siskonpoika joraamassa.
Vaikka Jethro Rostedt ehti haalia mainetta Diili-ohjelmassa, niin silti hänen nimellään on vain hieman päälle 40 000 hakua. Liekö tässäkin syynä nimen hankalaksi luokiteltava oikeinkirjoitusasu.
Kuudenneksi päätyi nykyään hyväkuntoisen näköinen näyttelijä Juha Veijonen, jonka kohdalla haetuimmat otsikot olivat Juha Veijonen sairaus ja Juha Veijonen alkoholi. Onneksi Vexi liukastelee nykyään vain kuivilla parketeilla.
Laura Voutilainen on ensimmäinen kilpailija, jonka haut rikkoivat 100 000 rajan. Veijosen tapaan myös hänestä löytyi omia hakuotsikoita kuten Laura Voutilainen palaa, josta ensimmäisenä mieleen tuli perseelleen mennyt pyrotekninen esitys tai Lassie-elokuva.
Anna Perho sieppasi 114 000 haulla neljännen sijan ja hänen himotuin hakunsa oli, Toimittaja Anna Perho tulee yöksi kylään.
Pronssia nappasi Maria Jungner, jonka nimen alta löytyi muun muassa seuraavia otsikoita: Kriisin jälkeen rakastuu uudelleen, Suhteessa on ollut rankkaa ja Pienet samba-asut pelottavat. Jos minä näen aivan pienen samba-asun, niin ensimmäisenä minulla ei nouse pelko vaan jotain aivan muuta.
Hopealle pompsahti 203 000 haulla pitkänlinjan näyttelijä Satu Silvo, jonka kohdalla esiin pullahtaa ylivertainen suosikkihaku: Satu Silvo rinnat. Sitä linkkiä näpelöimällä päätyy muuten lopulta itsetyydystys.org-sivustolle.
Google-mittarilla kisan ykköseksi nousi 237 000 haulla pentujen suursuosikki Antti Tuisku, mutta nyt olisi kiinnostavaa tietää, onko tuomaristolla jo jotain omaa suosikkia. Iltalehden netti-tv:ssä Maria Jungner julistautui kisan kanki-kakkoseksi, mutta kummassakohan lepäävät esimerkiksi Jorma Uotisen toiveet, Antti Tuiskussa vai kanki-kakkosessa?
Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 20.08.2010 ja on kuultavissa täältä.
Bileet Baleaareilla
Tiistai, 17.8.2010
Mallorcalla ja Ibizalla on pelkästään tänä kesänä tipahtanut jo kolmekymmentä nuorta, joista neljän lento päättyi lopullisesti ja yksi kituu pilven ja maan välillä sairaalan teho-osastolla. Etenkin Ibizaa pidetään paikkana, jossa erilaisten huumeiksi luokiteltavien kemikaalien avulla voidaan bailata vuorokausitolkulla. Kun jo runsaasta alkoholinkäytöstä seuraa olotila, joka saa kiipeilemään seinille, niin voi vain kuvitella millaista menoa seuraa, kun junnu kiskaisee kärsän täyteen kokkelia tai ahtaa synteettistä paskaa sisäänsä. Ja niiden voimalla pitää näköjään kiipeillä myös seinillä ja kaiteilla.
Ylen uutisen mukaan paikalliset hotelliyrittäjät ovat nyt kyllästyneet menoon ja ilmoittaneet heittävänsä koheltajaryhmät ulos hotelleistaan. Espanjalaisen temperamentin tuntien herää kysymys, että monennestakohan kerroksesta tämä ulostaminen aiotaan aloittaa?
Vähän toisenlaisesta lentämisestä tuli mieleeni viime viikonloppuna Tampereella järjestetty kansainvälinen lentonäytös. Itse en päässyt paikalle, mutta eräs ilmailusta kiinnostunut ystäväni ilmoitti liitävänsä kentän laidalle. Tästä innostuneena kysyin, oliko hän nähnyt videoklippiä Valko-Venäjällä tapahtuneesta helikopterionnettomuudesta, jossa 74-vuotias saksalainen näytöslentäjäveteraani Günter Zimmer toteutti kuoleman silmukka –nimisen tempun kirjaimellisesti. Ystäväni ei ollut kuullutkaan moisesta, mutta kuunteluoppilaana paikalla ollut vaimoni vaati välittömästi tarkempia yksityiskohtia turmasta. Vaikka olenkin ollut vain kaksi kertaa elämässäni helikopterin kyydissä, niin pystyin silti sangen seikkaperäisesti selittämään, miksi helikopterilla ei kannata tehdä ilmassa sellaista rinkiä, jossa silmukan alareunassa kopteri koskettaa maata. Tässä vaiheessa sain pikaoppitunnin naisen logiikasta, kun juoduin suurten sinisten silmien säihkeessä hetken miettimään vastatusta kysymykseen, miksi helikopterilentäjä ei käyttänyt heittoistuinta. Äänettömän miehen ja hänen aviovaimonsa katseiden vaihdon jälkeen aloin etsiä tietoa, oliko olemassa sellaista heittoistuinta, joka sylkisi lentäjän sivuikkunasta pihalle. Löysin kyllä puhallettavan tikkataulun, mutta en heittoistuinta helikopteriin.
Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 17.08.2010 ja on kuultavissa täältä.
Ei se pylly pieremällä kulu
Torstai, 12.8.2010
Ohjelmassa haastateltiin keski-ikäistä miestä, joka veti aamiaiseksi sellaiset kaksoistornit majoneesilla toisiin liimattuja valkoisia paahtoleipiä, ettei edes Al-Qaidalla uhkaaminen olisi saanut miestä pieremästä kuin pahnapuhallinta. Kyllä siihen mässäämiseen lopulta saatiin aikaiseksi jonkinlainen toppi, sillä seuraava vaihtoehto olisi ollut tappi.
Dokumentin toinen tähti oli 22-vuotias nainen, joka piti tukkimiehenkirjanpitoa pierujen laaduista. Yksi väri oli varattu haiseville, toinen äänekkäille ja kolmas äänettömille. Kahden ensimmäisen tilastoiminen haiskahtaa jo liioittelulta, mutta jos hanurin sanotaan kestävän merivettäkin niin kai sen toiminnoista voi pitää muistiotakin.
Normaali ihminen pieree vuorokaudessa kuulemma viidestä kymmeneen kertaan. Sellainen pihistely on kuitenkin vain haurasta alkupärinää brittiläisille peräilmamaistereille, jotka runttaavat päivässä kolminumeroisiakin pierumääriä. Siksi tuntuikin suorastaan kohtalon ivalta, kun nuori nainen ilmoitti kärsivänsä kaiken lisäksi agorafobiasta, joka tunnetaan myös aukiokammona. Sehän olisi pieremisestä kärsivälle hyvinkin ideaali loppusijoituspaikka, mutta tarkemmassa syynissä agorafobiaan liittyi myös julkisten paikkojen ja ihmismassojen kammo.
Sellainen liittyy väljästi myös seuraavaan näytökseen, joka esitettiin Yleisradion hississä vain hetkeä ennen kuin tajusin sairastavani laktoosi-intoleranssia. Olimme pakkautuneet kahden ystäväni kanssa hissiin, kun sain hauskan idean; pysäytän meidät kerrosten väliin ja päästän kurkusta asti lähtevän leijan. Isokokoisena asetuin nappularivin eteen ihmiskilveksi ja estin kyseenalaisinkin keinoin kahta yskivää ystävääni pääsemästä hallintalaitteiden kimppuun. Lopulta haju kävi niin sietämättömäksi, että halusin itsekin jatkaa matkaa. Kauhukseni hissi pysähtyikin kolmannessa kerroksessa ja kyytiin astui mappikoteloa kantava klassinen ja hyvin pienikokoinen Ylen virkamies. Suureksi helpotuksekseni hän oli menossa ensimmäiseen kerrokseen, mutta joutui käymään hyvin haisevalla pikavisiitillä kanssamme vitosessa. Vaikka hissin ovet olivat meidän poistuessa auenneet jo kahdesti jäi peltiaskiin edelleen aivan kammottava kanamunapierun katku. Olin juuri astumassa Radiomafian toimitukseen, kun kuulin neljännestä kerroksesta hissin merkkiäänen. Vielä tänäkin päivänä jaksan pohtia, mitä on mahtanut pyöriä niiden hissiin ahtautuneiden yleläisten päässä, jotka astuivat mappimiehen matkakumppaneiksi. Siis väkevän paskanhajun lisäksi.
Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 13.08.2010 ja on kuultavissa täältä.
Salamapuhelu velipojalle
Tiistai, 10.8.2010
- Viddu, kannattaa funtsii mitä toivoo, koska se toteutuu.
Olin nimittäin tuskaillut painostavien helteiden kanssa jo pitempään ja ihmetellyt, kuinka kaikkialla muualla Suomessa räjähteli ilmanalaa virkistävät ukkoset, mutta meidän alueella ei jyrissyt kuin meikäläinen.
Olen törmännyt joillain ulkomaanreissuilla koviinkin rajuilmoihin, mutta tapa jolla tsunamin näköinen musta pilvipatja eteni sunnuntai-iltana päällemme en ole eläissäni nähnyt. Ensin kuvittelin sen vain olevan väriltään poikkeuksellisen tumma, mutta rajuksi se muuttui siinä vaiheessa kun nuorempi tyttäreni osoitti silmät suurina ikkunaa ja totesi:
- Kato isi, meidän tramppa lensi tossa.
Seurasin epäuskoisena, miten lähes neljä metriä halkaisijaltaan oleva metallikehikkoinen trampoliini lähti kuin kesähitti rannasta ja lensi ilmassa kahdenkymmenen metrin matkan päätyen lopulta vaimoni veljen auton katolle. Jos näkyä pitäisi jotenkin yrittää kuvailla, niin ehkä dalimainen visio autoa astuvasta metallihäkkyrästä olisi aika lähellä totuutta.
Kuin taikaiskusta meidän nettiyhteys kuitenkin toimi koko myräkän ajan, joten saatoimme seurata useastakin eri ukkostutkasta ylitsemme vyörynyttä rajuilmaa, jossa oli parhaimmillaan 13 erittäin voimakkaaksi luokiteltavaa ukkossolua, ja kun melkein jokaisen kohdalla luki voimistuva ja etäisyys 0 kilometriä, niin saattoi todeta tiedon todellakin tuovan tuskaa. Mielenkiintoista oli myös seurata netistä löytyvää lentokonetutkaa ja Helsinkiä lähestyvien koneiden käännytyspäätöksiä. Mitähän ovat mahtaneet tuumia esimerkiksi Tukholmasta Helsinkiin pyrkineen koneen matkustajat, sillä ainakin tutkakuvan mukaan taivaalla tehtiin iso rinkiä ja uskoakseni pyllyjen alla pienempää ja erittäin paljon kylmempää.
Toisin oli kolmekymmentä vuotta sitten, kun ei ollut nettiä tai mitään muutakaan täsmätiedotinta, josta olisi voinut seurata reaaliaikaisesti kohtalonsa toteutumista. Olin tätini maatilalla, kun paahtavan helteen jälkeen alkoi kuulua lähestyvää jyrinää. Siihen aikaan maaseudulla nypittiin pienenkin jylyn alkaessa joka helvetin aparaatti äkkiä pistokkeesta, mutta tuolla poikkeuksellisella kerralla puhelin oli jäänyt seinään. Tiesin tätini miehen odottavan velipoikansa jokaviikkoista puhelua, joten seurasin uteliaana, miten pitkään piuha sai pysyä seinässä. Kesken jyrinän puhelin yhtäkkiä pirahti, mutta tavalla joka sai mustaa huumoria jo silloin sisältäneen mieleni hykertelemään. Se oli taukoamatonta ja taukoavaa kilinää. Kesken pirinäsinfonian kysyin laupias ilme kasvoillani tätini mieheltä, eikö hän aikonut vastata velipoikansa puheluun. Tuon viattoman kysymyksen jälkeen välimme eivät koskaan enää palanneet ennalleen.
Lopuksi haluan siteerata sekä Kari Tapiota että nuorinta poikaani, joka ei osaa vielä sanoa kunnolla ärrää. Hän nimittäin totesi myrskyn jälkeen:
- Meillä kävi tuuli.
Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 10.08.2010 ja on kuultavissa täältä.
Meidän isä heittää teidän isää
Perjantai, 6.8.2010
Edellisellä viikolla järjestettiin heteroiden yleisurheilun EM-kisat, joista ainoa mitali kilahti meille suomalaisille niin rakkaasta keihäänheitosta. Vaikka kuinka yritin, niin en löytänyt homo-olympialaisten sivustolta osanottajaluetteloa, joten en tiedä oliko Suomelta edustus myös sikäläisessä keihäskisassa ja olemmeko myös sillä huolellisesti kynnetyllä saralla maailman eliittiä. Jos emme, niin minulla olisi huonoon keihäsmenetykseen patenttivastaus valmiina: Viskelimme sitä keihästä ihan homoina, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt.
Palataan kuitenkin B-puolelta hetkeksi A-puolelle ja brittiläisen henkilöstöfirman teettämään kyselyyn, jossa tiedusteltiin työpaikkaseksistä. Sen mukaan todennäköisimmin seksiä työpaikallaan harrastavat tehdastyötekijät, joiden kutemisprosentti on 19. Olisiko tässä kohtaa syytä uudistaa Saarioisten mainos muotoon: Meidän äiti tekee teidän äitien ruoat, mutta tuoreimman tiedon mukaan myös meidän biologisella isällä on tainnut olla lusikkansa teidän sopassa.
Tässä vaiheessa tilastoa on syytä ängetä taas hetkeksi B-puolelle, sillä suureksi ällistyksekseni myös palomiehet olivat päässeet listalle seitsemän prosentin suuruisella lohkolla. Herääkin kysymys, että sammuttivatkohan kärkikymmenikköön päätyneet palomiehet tällä viikolla rutikuivia pesäkkeitä kölninvedellä?
Tutkimuksessa oli myös kysytty, että keiden luullaan harrastavan eniten seksiä työpaikoillaan. Kiistaton ykkönen oli lähes puolella koko äänimäärästä lentokoneiden matkustamohenkilökunta vaikka huhujen mukaan suurinta osaa stuerteista kiinnostaa enemmän kakkonen. Todellisuudessa ilmojen halkiota kokeilee vain 6 prosenttia taivaalla pörräävistä työläisistä.
Haluan vielä lopuksi palata jyrähdellen Suomeen, sillä Pohjanmaalla asustava kaverini juuttui polkupyörineen jo kuuluisaksi tulleen Asta-myrskyn silmään. Ikäiseni perheenisä oli polkemassa kovalla kiireellä kotiin, kun salama oli iskenyt kaksi kertaa aivan hänen pyöränsä lähelle. Kokemus oli ollut niin ravisuttava, että hän joutui lopulta turvautumaan sairaalan tiputukseen päänsäryn ja pahoinvoinnin takia. Hän vertasi kokemusta Suomen ainoaan euroviisuvoittoon seuraavin sanoin:
- Siinä oli samalla lavalla niin pyrotekniikka kuin äänentoistokin ja jos yksikin salama olisi lyönyt vielä millinkin lähemmäs, niin meikäläisestä olisi tullut yhdessä välähdyksessä uusi jäsen Lordiin. Ja ihan omalla naamalla.
Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 06.08.2010 ja on kuultavissa täältä.
Tietoa blogista
Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.
Kirjoittaja
Aiheet
- Yleinen (1)
Arkisto
- Syyskuu 2010 (2)
- Elokuu 2010 (9)
- Heinäkuu 2010 (10)
- Kesäkuu 2010 (11)
- Toukokuu 2010 (10)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (17)
- Helmikuu 2010 (16)
- Tammikuu 2010 (19)
- Joulukuu 2009 (14)
- Marraskuu 2009 (9)
- Lokakuu 2009 (9)
- Syyskuu 2009 (12)
- Elokuu 2009 (19)
- Heinäkuu 2009 (14)
- Kesäkuu 2009 (8)
- Toukokuu 2009 (9)
- Huhtikuu 2009 (5)
- Maaliskuu 2009 (9)
- Helmikuu 2009 (12)
- Tammikuu 2009 (10)
- Joulukuu 2008 (7)
- Marraskuu 2008 (6)
- Lokakuu 2008 (9)
- Syyskuu 2008 (7)
- Elokuu 2008 (8)
- Heinäkuu 2008 (7)
- Kesäkuu 2008 (5)
- Toukokuu 2008 (15)
