Metro Live - Blogit - El Dictador

Koulut päättyivät viime viikonloppuna ja ainakin ylempien luokkien oppilaat näyttivät putsaavan talven aikana täyttynyttä taulua juomalla. Vaikka en ole itse enää muutamaan vuoteen juopotellut mitään sitruunavissyä väkevämpää, niin pidän näitä koulukersoja itseeni verrattuna rookie-kauden ryyppääjinä.
Se kävi minulle selväksi viime sunnuntaina Linnanmäellä, jossa vietin aurinkoisen päivän kolmen nuorimman lapseni kanssa. He ovat vielä niin nuoria, että heille riittää päiväkotikauden nollaamiseen yksi pillimehutetra. Sen sijaan näin monissa laitteissa kieppumassa hyvin totisia tauluja ja hämmästelin, miksi ihmeessä näiden suviyössä suhanneiden teinien pitää tulla kokeilemaan vatsalaukkunsa tiiviyttä kaikenlaisiin kieputtimiin.
Näitä kalpeanaamoja katsellessa mieleeni palasikin värikäs muisto lähes kolmenkymmenen vuoden takaa, jolloin Linnanmäelle oli kiikutettu Saksasta Viikinkilaiva. Se on kymmenmetrinen vene, joka kiikkuu hydraulimoottoreiden voimin ylös ja alas. Olin tuolloin itse ehkä 14-vuotias natiainen ja jäin jostain syystä seuraamaan nakkeja ja sämpylöitä ahminutta ihmispulleroa. Uteliaisuuteni palkittiin lopulta, kun tämä ilmiselvästi ei niin selvä köriläs kömpi uutuushärvelin takimmaiselle lauteelle. Itse en olisi missään tapauksessa mennyt täydellä vatsalla veneen vauhdikkaimmalle paikalle, mutta sinne se vaan kapusi raskaiden röyhtäysten saattelemana. Ei tarvittu kuin kolme kunnon keinahdusta, kun viikinkilaivallinen ihmisiä yritti kirkuen väistellä makkaramurskaa ampunutta elävää puutarhaletkua. Tuosta päivästä lähtien laitteen nimi on ollut minulle yrjökirnu samoin kuin luultavasti niille parillekymmenelle onnettomalle, jotka saivat osumia vatsahappoisessa värikuulasodassa.

Tänäkin kesänä sain nähdä jotain, joka olisi ehkä saanut jäädä näkemättä, mutta siihen minulle ei suotu mahdollisuutta, koska samassa Kettinkikaruselli-nimisessä härvelissä kieppui kolme perillistäni, jotka halusivat joka kierroksella huiskuttaa isilleen. Tässä kohtaa on paikallaan kertoa, että kyseisessä karusellissa istutaan pienellä avopenkillä, jossa jalkojen väliin tulee ohut kettinki ja kintut huitelevat vapaina ilmassa. Lasteni edessä istui nuorehko nainen, joka oli pukeutunut kesäisesti minihameeseen. Muutaman kierroksen silmäiltyni voin paljastaa, että minihame tuossa laitteessa vilauttaa enemmän kuin hameen haltija voi ikinä arvata. Ja jos minun pitäisi jotenkin yrittää kuvailla useita kertoja ohi pilkahtanutta näkyä, niin ehkä ilmakuivattu kinkku paljastaa eniten. Ja hyvänä kakkosena tulee Linnanmäen kettinkikaruselli.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 8.6.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Mustaa vessahuumoria

Juha VuorinenPerjantai, 4.6.2010

Toukokuun lopulla Internetin uutisvirrassa seilasi kuva vessaharjasta, joka oli otsikoitu: Vessaharja juuttui vuosikausiksi perheenäidin takapuoleen. Koska otsikko löytyi arvostetun mediakonsernin uutisosastolta, niin siihen piti paneutua asian vaatimalla vakavuudella.
Uutisessa kerrottiin 35-vuotiaan brittiäidin epäonnisesta känni-illasta. Jos olisin itse ollut kirjoittamassa tuota uutista, niin olisin ehkä jättänyt sanan epäonninen kokonaan pois, koska se käy jo otsikosta sangen hyvin lukijalle selväksi.
Nainen oli käynyt useampaan otteeseen vilauttamassa pyllyään lääkäreille, mutta vasta kaksi vuotta onnettoman horjahduksen jälkeen hänet otettiin vakavasti ja huomattiin, että pätkä harjanvartta oli kiinnittynyt lonkan lihaksiin, mutta sen poistaminen jälkikäteen todettiin huomattavasti mutkikkaammaksi operaatioksi. Kadonneen harjanvarren metsästys meni pariinkin kertaan kunnolla reisille, mutta rouva suostui vuosi sitten vielä yhteen kokeiluun, joka sekin epäonnistui kohtaloikkain seurauksin. Uutinen jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni ja ryhdyin kaivamaan siitä lisää tietoa. Kaivaa-verbin käyttö on ehkä tässä yhteydessä mauton, mutta kuvaa osuvimmin taustatoimittajan uutteruuttani.
Ällistyksekseni löysin kattavimman tietopaketin Kaksplus-lehden mammojen keskustelupalstalta, missä tunnuttiin tietävän kaikki mahdollinen perheenäitien horjahduksista. Yhdessä asiassa huomasin olevani jopa samalla aaltopituudella näiden oivien imettäjien kanssa, sillä hekin ihmettelivät uutisessa ollutta kuvaotsikkoa: Kuvan harja ei liity tapaukseen. Näin itsekin päättelin, koska kuvan harja oli kokonainen.

Löysin toisenkin kiinnostavan uutisen, jonka pääosassa oli nuori elokuvaohjaaja Oliver Stone, joka oli hurjassa nuoruudessaan sekoittanut pörssimeklari-isänsä punkkupulloon lsd:tä. Jokainen voi kuvitella, millainen tivoli on alkanut kieppua konservatiivisen ja tunnollisen perheenisän aatoksissa, kun hänen elämänsä ensimmäinen lsd-panos on alkanut muokata mielikuvitusta aivan uudelle ja uniikille taajuudelle.
Mitäpä jos hän on viinilasillisensa kanssa istahtanut laiskanlinnaansa, avannut päivän lehden vuodelta 1966 ja lukenut heinäkuun puolivälissä ilmestyneen Uusi Kiina -uutistoimiston sähkeen: Kiinan johtaja 73-vuotias Mao Zedong on uinut Jangtsejoessa 15 kilometriä 65 minuutissa. Tuollainen uutinen antaa nimittäin ilman lsd:täkin melko tavalla ajattelemisen aihetta.

Jos palataan vielä hetkeksi brittiäitiin, joka eli neljä vuotta vessaharjan takapuolessaan, niin se ei ole mitään sen rinnalla, mitä me suomalaiset olemme saaneet kokea. Meillä on ollut melkein seitsemän vuotta jalkaviallinen Matti Vanhanen pääministerinä.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 4.6.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Haista nyt jo habanero!

Juha VuorinenKeskiviikko, 2.6.2010

Suurena haaveenani on perustaa joskus pieni lounasravintola. Koko alkuvuoden olen harjoitellut tulevaa unelma-ammattiani varten syöttämällä lounaskeitoksiani rakennustyömaallamme puurtaneille raavaille ja nälkäisille työmiehille. Yksi äijien suursuosikki on luonnollisesti makkara muodossa kuin muodossa, mutta elintarvikealan lakko kuopaisi niin raskaalla kädellä kauppojen makkaravalikoimaa, että tarjolla saattoi olla vain B-luokan makkaraa A-luokan hinnalla. Itse en ole mikään kiekuran suurkuluttaja, joten en ole myöskään perillä, mikä jauholerssin pätkä on in ja mikä out. Kunnon kokin tuleekin tutustua huolella raaka-aineisiin, joten minäkin raapaisin ohuen kollageenikortsun makkaran yltä ja maistoin palan peruspatukkaa. Luulin aluksi saaneeni aftan suuhuni, mutta nähtävästi kieleni päälle jämähtänyt valkoinen tahma oli vain rasvaa. Tai ainakin toivon niin.
Suomalaiset syövät kesän aikana melkein 25 miljoona kiloa makkaraa. Se tarkoittaa 62,5 miljoonaa pakettia eli 250 miljoonaa lerssinpätkää. Jos yhden makkaran pituus on keksimäärin 12 senttiä, joka on melkein kaksi kertaa enemmän kuin korealaisten miesten peniksen keskipituus lepotilassa, niin me suomalaiset nielemme kesän aikana noin 30 miljoonaa kilometriä lihapatukkaa. On siinä ilman tahmaakin nielemistä.

Vaikka elintarvikealan lakko peruuntuikin, silti kauppojen makkaravalikoimat kumisevat edelleen niukkuudellaan. Olin luvannut palkita armaat työmieheni rehellisellä makkarasopalla, mutta sillä hetkellä kaupan hyllyllä ei ollut kuin yhtä makkaralaatua, jossa oli käytetty mausteena habaneroa, eli maailman toiseksi tulisinta chili-lajiketta. Makkarapötkylät näyttivät ulospäin kuitenkin aivan vaarattomilta, joten väänsin työmiehille kieltämättä eksoottiselle, mutta herkulliselle tuoksuvan sopan.
Seuraavana aamuna sain yhdeltä raksaukoltamme seuraavan tekstiviestin: Juha, jos teet vielä sitä samaa soppaa, niin tuotko mukana myös kortisonivoidetta.

Elintarvikealan lakon vaikutukset alkavat tuntua näköjään perseessä asti.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 1.6.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Kuka on se ainoa oikea?

Juha VuorinenPerjantai, 28.5.2010

Olen niin epätasaisesti sikiävää sorttia, että lapseni ovat syntyneet kahdessa erässä: evoluutiomalli on jo parikymppinen naisenalku, kun jälkijäristyksiä alkoi tipahdella vasta vuosituhannen vaihduttua.
Vanhempi poikani aloittaa syksyllä koulun, jonne meillä oli torstaina tutustumiskäynti. Sillä välin kun lapset kokoontuivat opettajansa kanssa tunniksi omaan luokkaansa, me vanhemmat saimme herkistellä keskenämme toisessa rakennuksessa.
Vanhempien tapaaminen oli järjestetty nyyttäriperiaatteella, joten tilaisuuden jälkeen muutamat vanhemmat joutuivat jäämään korjaamaan jälkiä. Olin jo menossa hakemaan omaa poikaani, kun yksi siivoamaan jääneistä äideistä pyysi minua samalla tuomaan hänen Aino-tyttönsä. Marssin viereisessä rakennuksessa odottaneen lapsiparven sisään ja kysyin kuuluvalla äänellä:
- Onkohan täällä yhtään Ainoa?
Pieni tyttö astui hämmentyneenä satakiloisen ruhoni eteen. Aistin lapsen orastavan kauhun ja ryhdyinkin kiireesti lepyttelemään tulevaa ekaluokkalaista, että olin vain saattamassa häntä äitinsä luo. Olimme jo menossa toiseen luokkaan, kun joku vanhemmista huusi takaani:
- Tuota, se taitaa olla väärä Aino.
Käsipuolessani kulkenut Aino ei ollutkaan ainoa Aino vaan löytyi vielä toinen, joka olikin se oikea Aino vaikka en siitä ensimmäisestäkään mitään väärää löytänyt. Vaihdoin Ainot lennossa ja lähdin kokeilemaan, josko tämä kelpaisi luokassa odotelleelle äidille.

Toivottavasti ajattelematon lapsikaappausyritykseni ei aiheuttanut sille ensimmäiselle Ainolle minkäänlaista traumaa, sillä kyllä koulupolun voi aloittaa rennomminkin kuin ventovieraan parimetrisen ja tatuoidun kaljupään käsikynkässä.

1 kommentti

Vanhanenkin otti vähän liikaa kuppia

Juha VuorinenTorstai, 27.5.2010

Pääministeri Matti Vanhanen ratkaisi Politiikan toimittajien lounastilaisuudessa kansalaisia puhuttaneen kiusallisen kerjäläisongelman. Niille ei pidä antaa lanttiakaan ja kuulemma kahdessa viikossa joka kerjäläiseltä on kuppi nurin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Miksi ihmeessä tätä Vanhasen konseptia ei älytty tarjota myös Kreikalle? Jos Arto Merisalokin olisi aikanaan suhtautunut kerjäläisiin nykyisen pääministerin lailla, niin Vanhanen ei olisi muutaman viikon kuluttua entinen pääministeri.

Kommentoi

Edellinen 1 2 ... 4 5 6 7 8 9 10 ... 60 61 Seuraava

Tietoa blogista

Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.

Tilaa RSS-syöte