Metro Live - Blogit - El Dictador

Viime sunnuntaina Helsingin Kalliossa koettiin kummia, kun aamupäivällä kerrostalon pihamaalle ilmestyi harmonikkaa soitteleva pikkupoika. Jotta asukkaiden hämmennys saatiin maksimoitua, niin samaan aikaan talon toisella puolen vanhempi herra, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui nuoremman hanuristin isäksi, aloitti oman hanurikonserttinsa, minkä seurauksena helteistä sunnuntaipäiväänsä avoimin ikkunoin viettäneet kalliolaiset joutuivat kahden hanurin loukkuun. Konsertin soittolista koostui lähinnä romanialaisista kerjäyslauluista, joilla oli kaiketi tarkoitus polkaista aikaiseksi jonkinlainen kolikkosadetanssi. Luotettavilta lähteiltä saamani tiedon mukaan ikkunoista ei lopulta lennellyt kuin hämmentyneitä katseita.
Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Kallion asukkaiden hermoja koeteltiin hanurilla rahastamisella. Aleksis Kiven kadulla oli aikanaan niin paljon virolaista ja venäläistä hanuria tarjolla, että sitä tulvi öiseen aikaan jopa autojen raolleen avatuista ikkunoista sisään. Edelleen luotettavista lähteistä saamani tiedon mukaan suurin osa jätti hanurit rauhaan ja tyytyi ohi roiskahtavan hetken kestävään maksulliseen suun soittoon.

Tällä viikolla on käyty koko Helsinki Cupin 34-vuotisen historian kuumin junioripelaajien jalkapalloturnaus. Viikossa ehdittiin potkia 3 200 ottelua, joissa pelasi 15 000 pelaajaa yhdeksästätoista maasta. Joukossa oli itseoikeutetusti joukkueita myös Brasiliasta.
Viime tiistaina järjestettiin virallinen kisadisco, joka kantoi enteilevästi nimeä, Love the Ball. Kyseessä oli niin kutsuttu ikärajaton limudisco, joka houkutteli paikalle runsaasti alaikäisiä tulevaisuuden pallon potkijoita. Uutisiin asti kantautui tieto villiksi venähtäneestä menosta, kun suomalaistytöt olivat paiskanneet ylleen kesän pienimmät napapaidat ja panneet puolipallon muotoiset teinipakarat pyörimään samanikäisten brasilialaisjunioreiden ruskeina palloina mollottavien silmien edessä. Koska kyseessä ei ollut sokeiden potkupalloturnaus, niin tästä oli seurannut täysvartiset sylitanssisessiot asiaan kuuluvine kielisuudelmineen, jotka tuossa iässä voidaan panna vielä tutista vierotuksen piikkiin. Keskiviikon Iltasanomat kuvailikin menoa seuraavasti:
- Suomalaispojat sen sijaan tapittivat menoa ihmeissään vierestä ja katsoivat, kun brasilialaispojat korjasivat hedelmät heidän nenän edestään.
Itse sain uutisesta sellaisen käsityksen, että juuri suomalaispojat olivat niitä, jotka eivät päässeet lopulta tapittamaan.

Mutta mitä on mahtanut ajatella sellainen suomalaisisä, jonka teini-ikäinen tytär on käynyt pyöräyttämässä lyhyet lambadat brassipojan sylissä. Kaikkein hurjin iskä saattaisi siinä kohtaa harkita jopa rangaistuspotkun paikkaa siihen ruskeaksi paahtuneeseen haarukkaan, missä kasvaa vielä kaksi brasilialaista rakkauden palloa.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 16.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

1 kommentti

Miss Hamppari

Juha VuorinenKeskiviikko, 14.7.2010

Olen viime päivinä kuullut useammassa eri yhteydessä kuluneen lausahduksen: nämä eivät ole valkoisen miehen kelejä. Väistämättä mieleeni palasi parin vuoden takainen matkamme Ranskaan, jossa kävimme tapaamassa vaimoni lapsuudenystävää. Olimme jo lähdössä pois ja saitana miehenä olin varannut meille läheltä lentokenttää erittäin huokean majapaikan lentoa edeltäväksi yöksi. Auton ulkolämpömittari huohotti kolmenkymmenenviiden ja kolmenkymmenenseitsemän asteen väliä, kun ajelin GPS:n ohjeiden mukaan annettuun osoitteeseen. Suureksi hämmästyksekseni ohitimme Pariisin kansainvälisen lentokentän ja päädyimme lopulta jollekin teollisuusalueelle, jossa ei näkynyt kuin mustaihoisia patjahuulia ja mellakkapoliisin autoja. Olin siis varannut perheellemme majapaikan keskeltä jotain siirtolaisten slummia, ja kun siihen miljööseen lisäsi vielä kahden tähden ilmastoimattoman majatalon, niin pidän näitä kotoisia helteitä meille kalpeanaamoille vielä aivan miellyttävinä.

En lähde kuitenkaan kieltämään kuumuuden pinnaa kiristävää vaikutusta, sillä naapurini tuli eilen kasvot helmeillen luokseni ja ilmoitti, että pian häneltä pehmenee kuuppa lopullisesti ja hän on valmis tekemään hirveitä asioita. Selvennyksenä kerrottakoon, että hän on juuri rakennuttanut itselleen talon, jossa on edelleen yksi pieni säätö hieman vaiheessa: heidän lattialämmityksensä on jatkuvasti täysillä. Naapurini on soittanut taukoamatta talon rakentaneelle urakoitsijalle ja vaatinut tätä lähettämään paikalle jonkun, joka tulisi säätämään talon lämmityksen, jos ei nyt kohdalleen, niin aluksi vaikka vaan pois päältä. Lukuisten pyyntöjen ja pyynnöiksi naamioitujen uhkausten jälkeen paikalle saapui asentaja, joka puhui kieltä, jota ymmärtää noin 275 miljoonaa ihmistä, mutta ei naapurini. Kaukolämpökeskuksen ohjekirjassa oli kyllä neuvoja ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja espanjaksi, mutta ei venäjäksi. Herääkin kysymys, kumpi oli ensin, ryssän helvetti vai kaukolämpö? Idästä ei siis saapunut edes yhtä viisasta miestä, joka olisi onnistunut viilentämään naapurini subtrooppista kasvihuoneomakotitaloa.

Haluaisin kuitenkin palata vielä siihen hikiseen Ranskan matkaan, joka tavallaan veti vertoja ja meni hieman ylikin meidän ennätyshelteistä. Olimme nimittäin kertoneet lapsillemme, että he tulisivat tapaamaan äitinsä lapsuudenystävän perheen. Kersojamme luonnollisesti ihmetytti, miten ihmeessä nainen oli joutunut Ranskaan. Selostimme huolellisesti, että Heli oli tavannut ranskalaisen miehen ja päätynyt asumaan sulhonsa kotimaahan. Eikä tässä vielä kaikki, heillä oli myös kaksi suloista tyttöä. Tämä alkoi kiinnostaa silloin 5-vuotiasta poikaamme, jolle vaimoni vielä täsmensi, että lapset olivat ranskalaisia.
Edes harpilla ei olisi saanut aikaiseksi niin pyöreitä silmiä, joilla poikani tuijotti äitiään ja kysyi lopulta:
- Siis ovatko Helin lapset oikeasti ranskalaisia?
Lausuin hiljaa lyhyen kiitosrukouksen, ettei vaimollani ollut tuttuja Hampurissa.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 13.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Wanted, Steve Leon

Juha VuorinenMaanantai, 12.7.2010

Sain taas pitkästä aikaa kiintoisan meilin, joka oli otsikoitu: Kirjoittaminen sairaalasta. Yleensä sinkoan lukemattomina kaikki vähänkin paskapostiin viittaavat meilit roskakoriin, mutta tämän otsikko sai mielenkiintoni heräämään. Pyydettäisiinkö minua kenties kirjoittamaan jostain sairaalasta? Tässä saamani viesti muokkaamattomana:

”Minun on sinulle ...

Olen Mr. Steve Leon, sain yhteystietosi minun henkilökohtainen haku henkilön haluan saan rahaa. En tahtonut vain varat jäljellä tililläni sinulle.

Jos haluat tietää, miksi olen tahtonut ainoastaan varoja jäljellä tililläni on ystävällisesti yhteyttä pankinjohtaja, jonka nimi ja osoite annan teille heti, kun vastaus tämän viestin. Juuri nyt olen sairaalassa.

Steve Leon.”

Hyvä Steve Leon, jos saan jonkun hakkerin kaivamaan todelliset yhteystietosi, niin tulen jakamaan oikean nimesi ja osoitteesi kaikille mahdollisille pedofiiliraiskaajien ilmiantosivuille. Näin edes pieni pala viestistäsi sisältäisi jotain muuta kuin silmitöntä kusetusta. Sinä olisit nimittäin ihan oikeasti sairaalassa.

1 kommentti

Realistinen taksikuski

Juha VuorinenPerjantai, 9.7.2010

Se nyt on ainakin varmaa, että eurooppalainen joukkue tulee voittamaan ensi sunnuntaina jalkapallon maailmanmestaruuden. Kun vielä molemmat finaalijoukkueet tulevat maista, joita ainakin muodollisesti hallitsee kuninkaallinen, niin voidaan perustellusti puhua Kuningas Jalkapallosta.
Kumpikaan joukkue ei ole aiemmin voittanut ainuttakaan maailmanmestaruutta tässä maailman seuratuimmassa lajissa, joten voitonjuhlat tulevat olemaan vertaansa vailla. Mikäli mestariksi nousee Espanja, niin juhlinta tulee todennäköisesti riistäytymään käsistä samaan tapaan kuin Ranskan kisoissa vuonna 1998, jolloin isäntämaa nappasi 3 – 0 voiton Brasilialta. Perustan väitteeni kahteen faktaan; sekä Espanjassa että Ranskassa on valtavasti siirtolaisia ja erittäin kiihkeä jalkapallokulttuuri, mutta jälkimmäisessä espanjalaiset ovat vielä yhden kulmapotkun verran gallialaisia kavereitaan edellä.

Olen päässyt maistamaan espanjalaista jalkapallofanatismia useammankin kerran, mutta ehkä mieleenpainuvin kokemus osuu muutaman vuoden päähän, kun vanhin tyttäreni oli vaihto-oppilaana Barcelonassa. Olin ollut tapaamassa häntä ja tilaamassa taksia lentokentälle, kun hotellivirkailija levitti kätensä ja ilmoitti, ettei ollut mahdollista saada kyytiä. En ehtinyt edes kysyä syytä, kun sain kipakan vastauksen:
- Etkö ymmärrä, tänään on Barcelonan kotiottelu.
Jäin hölmistyneenä tuijottamaan palavasieluista virkailijaa enkä voinut olla kysymättä, että pelataanko se ottelu joidenkin taksitolppien välillä vai mihin helvettiin ovat voineet kadota kaikki 1,6 miljoonaisen kaupungin pirssit.
- He vievät ja hakevat katselijoita tai kuuntelevat selostusta, virkailija ilmoitti asian kuin se olisi ollut itsestäänselvyys.
Pitkän odottamisen jälkeen hotellin eteen kuitenkin kaartoi taksi, jonka radiossa pauhasi suora selostus jalkapallo-ottelusta. Varmistaakseni turvallisen lentokenttäkuljetuksen heittäydyin mukaan tunnelmaan ja kysyin, mikä oli tilanne?
- Real Madrid johtaa 1 – 0, kuljettaja vastasi tyytyväisenä.
En ollut uskoa korviani ja kysyinkin innoissani kuljettajalta, että pelattiinko Camp Noulla parhaillaan kuin soccerina pohjalla El Classicoa, eli Barcelonan ja Real Madridin kohtaamista. Kuski vilkaisi minua vihaisesti peruutuspelin kautta ja kivahti:
- Jos olet kiinnostunut seuraamaan Barcelonan ottelua, niin vaihda kyytiä. Minä olen kotoisin Madridista ja aion kuunnella Realin ja Valencian välisen ottelun.
Tämän sanottuaan hän puhui minulle enää yhden sanan verran, ja senkin hän murahti vasta kun olin noussut taksista. Ja se sana oli, adios.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 09.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Wangin vaateet

Juha VuorinenTiistai, 6.7.2010

Enää ei tarvitse suomipojankaan sännätä Välimeren rannalle saadakseen nauttia kunnollisesta auringon porotuksesta, sillä ainakin viime viikonlopun helteissä oli jo täysvartisen paahtamisen meininki. Itselläni on ollut jo vuosia tapana käydä tempaisemassa joka syksy ja kevät tehokas kirjoitusrupeama jossain Espanjan kolkassa, ja viime vuosina reittini on osunut yhä useammin itäisessä Andalusiassa sijaitsevaan pieneen kylään nimeltä Nerja. Viime päivien helteet muistuttavat erehdyttävästi viime syksyistä kirjoitusmatkaani Etelä-Espanjaan, jossa vielä lokakuun lopullakin Välimeri oli kuin lypsylämmintä maitoa.

Silläkin reissulla noudatin hyvin askeettista noin parin tunnin pätkiin silputtua aikataulua vaikka sää olisi ollut suosiollinen myös rannalla laiskotteluun. Aina aamiaisen jälkeen pyyhälsin johonkin lukuisista katukahviloista hakkaamaan ensimmäisen kirjoitussession, minkä jälkeen kävin ottamassa vajaan tunnin reippaan kävelylenkin ja lounaan. Tämän jälkeen edessä oli päivän toinen kirjoitusrupeama, jonka jälkeen vein koneen kämpille ja pyyhälsin pienelle hölkkä- tai uintilenkille ennen päivän kolmatta kynäilytuokiota. Näin tein myös viime syksynä, jolloin elohopea hätyytteli monena iltapäivänä kolmenkympinkriisirajaa. Olin hölkötellyt parin kilometrin pituisen rantakaistaleen päästä päähän ja köllähdin hikeä valuen hetkeksi vapaalle rantatuolille, kun jalkopäästäni kuului naiselle liian möreä, mutta miehelle liian kimeä ääni, joka kysyi hyvin huonolla englannilla, halusinko hierontaa. Raotin hiessä lionneita luomiani ja näin hennon kiinalaisen, joka oli rintojen koosta päätellen mies, mutta vartalon ja eleiden perusteella nainen. Edessäni oli siis kinkkinen arvoitus, joka ratkesi kuitenkin yhdellä kädenpuristuksella.
- Hello. I am Wang. I come flom Shanghai. I want massage you.
Tämän jälkeen hintelä nuorukainen kaivoi olkalaukustaan laminoidun kuvan jalkapohjista, jossa oli kiinalaisin merkein kommentoituna eri pisteitä. Toivoin tuijottavani vyöhyketerapeutin muistilistaa, mutta ihan yhtä hyvin se saattoi olla kiinalaisen kannibaalin jalkapohjamuhennosohjekin. Silmäilin ympärilleni ja ihmettelin, miksi hän valitsi koko rannalta juuri minut, parimetrisen ja satakiloisen tatuoidun kaljupään. Ihmettelyäni ei laimentanut sekään, että hän mittaili jalkojani onnellinen virne pienellä naamallaan. Varmistin ymmärtäneeni palvelun sisällön ja kysyin, että hän siis halusi hieroa vain jalkojani.
- I can massage evelything, Wang hymyili vieläkin leveämmin.
Kiirehdin rajoittamaan hieronnan vain jalkojen alueelle ja utelin, mitä tällainen palvelus mahtaisi sitten maksaa.
- Five eulo, Wang hymyili.
Tarkistin vielä, ettei hinta ollut viisi euroa varpaalta vaan se todella sisälsi molempien kinttujen kopeloinnin. Wang nyökytteli lumoutuneena päätään. En saanut kaadettua hommaa hintaankaan, joten ryhdyin tiedustelemaan vapaata aikaa.
- Now, Wang naukaisi.
Yritin kiireesti keksiä jonkin tekosyyn, sillä jalkani olivat marinoituneet lenkkareissa jo monta tuntia, mutta Wang vähät välitti estelyistäni vaan alkoi avata lenkkitossuni rusettia kuin jotain huomenlahjaa. Siinä vaiheessa kun hän nykäisi litimärän sukan jalastani ja nosti reilun 45 numeron jalan polvelleen, tiesin mistä päin tuuli. Siltä puolelta, jonne Wang käänsi kiireesti päänsä.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 06.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 ... 58 59 60 61 Seuraava

Tietoa blogista

Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.

Tilaa RSS-syöte