Metro Live - Blogit - El Dictador

Maailmalla on jo vuosia ihmetelty suomalaisten hinkua kantaa eukkoja kilpailumielessä. Eukonkanto on kuitenkin vielä viatonta viipeltämistä verrattuna Kölnissä kuluneella viikolla vedettyihin homojen olympiakisoihin, joissa on ollut mukana muutamia vilkasta mielikuvitusta askarruttavia lajeja. Jos Juhani ja Leila Palmu panevat painiksi, niin siitä on erotiikka kaukana, mutta kun kaksi viimeisen päälle tiukkakuntoista homoa saa sopivan tiukan puolinelsonin aikaiseksi, niin siitä ei ole enää pitkä matka täysvartiseen junttaan, jos sopii lainata hieman painisanastoa.
Edellisellä viikolla järjestettiin heteroiden yleisurheilun EM-kisat, joista ainoa mitali kilahti meille suomalaisille niin rakkaasta keihäänheitosta. Vaikka kuinka yritin, niin en löytänyt homo-olympialaisten sivustolta osanottajaluetteloa, joten en tiedä oliko Suomelta edustus myös sikäläisessä keihäskisassa ja olemmeko myös sillä huolellisesti kynnetyllä saralla maailman eliittiä. Jos emme, niin minulla olisi huonoon keihäsmenetykseen patenttivastaus valmiina: Viskelimme sitä keihästä ihan homoina, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt.

Palataan kuitenkin B-puolelta hetkeksi A-puolelle ja brittiläisen henkilöstöfirman teettämään kyselyyn, jossa tiedusteltiin työpaikkaseksistä. Sen mukaan todennäköisimmin seksiä työpaikallaan harrastavat tehdastyötekijät, joiden kutemisprosentti on 19. Olisiko tässä kohtaa syytä uudistaa Saarioisten mainos muotoon: Meidän äiti tekee teidän äitien ruoat, mutta tuoreimman tiedon mukaan myös meidän biologisella isällä on tainnut olla lusikkansa teidän sopassa.
Tässä vaiheessa tilastoa on syytä ängetä taas hetkeksi B-puolelle, sillä suureksi ällistyksekseni myös palomiehet olivat päässeet listalle seitsemän prosentin suuruisella lohkolla. Herääkin kysymys, että sammuttivatkohan kärkikymmenikköön päätyneet palomiehet tällä viikolla rutikuivia pesäkkeitä kölninvedellä?
Tutkimuksessa oli myös kysytty, että keiden luullaan harrastavan eniten seksiä työpaikoillaan. Kiistaton ykkönen oli lähes puolella koko äänimäärästä lentokoneiden matkustamohenkilökunta vaikka huhujen mukaan suurinta osaa stuerteista kiinnostaa enemmän kakkonen. Todellisuudessa ilmojen halkiota kokeilee vain 6 prosenttia taivaalla pörräävistä työläisistä.

Haluan vielä lopuksi palata jyrähdellen Suomeen, sillä Pohjanmaalla asustava kaverini juuttui polkupyörineen jo kuuluisaksi tulleen Asta-myrskyn silmään. Ikäiseni perheenisä oli polkemassa kovalla kiireellä kotiin, kun salama oli iskenyt kaksi kertaa aivan hänen pyöränsä lähelle. Kokemus oli ollut niin ravisuttava, että hän joutui lopulta turvautumaan sairaalan tiputukseen päänsäryn ja pahoinvoinnin takia. Hän vertasi kokemusta Suomen ainoaan euroviisuvoittoon seuraavin sanoin:
- Siinä oli samalla lavalla niin pyrotekniikka kuin äänentoistokin ja jos yksikin salama olisi lyönyt vielä millinkin lähemmäs, niin meikäläisestä olisi tullut yhdessä välähdyksessä uusi jäsen Lordiin. Ja ihan omalla naamalla.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 06.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

1 kommentti

Tää onnea on

Juha VuorinenTiistai, 3.8.2010

Nyt löytyy todistettavasti ainakin pari konstia, joilla pitäisi pystyä paskantamaan pystyyn melkein mikä tahansa parisuhde. Ala hehkuttaa kumppanisi ainutlaatuisuutta ympäriinsä tai anna tatuoida hetken hurmassa lemmittysi nimi nahkaasi.
Tällä hetkellä Viivi Pumpasen lyhyeksi jääneen kihlausuran vastakappale miettii kuumeisesti, että löytyykö maailmasta ainuttakaan järkevää tekstiä, joka sisältäisi sanan Viivi. Tämä onneton kavaljeeri kun antoi onnessaan tatuoida nykyisen ex-armaansa nimen käpäläänsä. Ainahan siihen voisi tuunata ajattoman Veni, Viivi ja Vici, mutta kannattaako hyvin machon sinkkumiehen vetää käteensä latinaksi tulla-verbiä?

Itse kuulun siihen äijäsukupolveen, joka 80-luvun lopulla tuijotti silmäkin kovana, kun Ringa Ropo ravisteli pituushyppylaatikon hiekkaa kiusoittelevan pienistä hyppypöksyistään. Tunsin aina valtavaa myötähäpeää, kun silloinen neiti Ropo joka haastattelussa palvoi poikaystävänsä ihmeellisyyttä ja toitotti miten paljon Juha Junnila antoi voimaa hänen loikkimisilleen. Niinhän siinäkin lopulta kävi, etteivät molempien lelut enää mahtuneetkaan samaan hiekkalaatikkoon.
Halusin käyttää Ringaa esimerkkinä ajalta ennen Seiskaa, koska tänä päivänä saamme sylintäydeltä siirapinmakeita ikuisen onnen tunnustuksia lähes joka tuutista.

Minua on monta kertaa pyydetty avaamaan itselleni tili Facebookiin. Se on kuulemma äärettömän näppärä keino pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin. Tästäkään huolimatta en ole alkanut kerätä saldoa kaveritilille vaan pitänyt heihin yhteyttä intiimimmin keinoin. Kun olen lukenut joidenkin julkisuudenihmisten Facebookissa tehdyistä avautumisista, niin mielessäni on alkanut soida Simo Salmisen Rotestilaulusta kohta, jossa hoilataan seuraavaa:

Ei sitä tartte edes paljon kavereilta kysellä,
kun vaan viittii vähänkin tsiikata ympärilleen.
Kaiken maailman törpötkin ne luulee olevansa vaikka mitä
mut ei ne oo ku hemmetinmoisia sössöjä vaan.

Ja kun kerran lähdettiin tälle siteeraamisen kaiken valaisevalle polulle, niin pannaan perään hallitsevan Miss Suomen lyhyen kihlauksen kunniaksi Viiviäkin lyhyempi pätkä Eino Leinoa:

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustaan yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten,
kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 03.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Voiko vitutukseen kuolla?

Juha VuorinenPerjantai, 30.7.2010

Helsingin Sanomat tiedusteli viime syksynä Paavo Väyryseltä, että oliko hän todella kysynyt jonkin vaalitappion jälkeen lääkäriltä, voiko vitutukseen kuolla. Paavon lääkärin mielestä voi, mutta Väyrynen jäi silti eloon.
Alkuviikosta julkaistiin uutinen suomalaisten yleisimmästä kuolinsyystä ja entiset miesten keuhko- ja naisten rintasyövät saivat tehdä tilaa raivopäiselle kurlaamiselle. Lainatakseni A-klinikkasäätiön johtavaa ylilääkäri Pekka Heinälää, niin alkoholista on tullut suomalaisen työikäisen miehen ja naisen yksittäinen tärkein kuolinsyy. Tässä kohtaa voisi päivittää Väyrysen kauhuskenaarion ja kysyä, voiko tyhmyyteen kuolla, sillä mitä muuta ryyppäämiseen kuukahtaminen on kuin silmitöntä typeryyttä?

Juoppohullun päiväkirjan kirjoittajana minulla on monipuolinen kokemus kaikenlaisesta alkoholinkäytöstä, mutta myös siitä kokonaan luopumisesta, ja siksi pidänkin täysin järjenvastaisena tilastoa, jonka mukaan me suomalaiset olemme alkaneet tappaa itseämme juomalla. Muistan aina, kun Irwin Goodman kerskui minulle eräässä radiohaastattelussa aikovansa elää 99-vuotiaaksi. Haastattelu tehtiin Rentun ruusu –jälkihuumassa, joten herra Hammarberg eli tuon kuolemattoman lausunnon jälkeen vielä pari vuotta.

Irwinin kuoleman jälkeen on moni asia muuttunut. On tullut kännykkäkameroita ja kännikusenkeltaista lehdistöä, joiden myötä suuri yleisökin on päässyt aitiopaikalta seuraamaan surullisia haudanpartaalla remeltämisiä ja lopulta sinne rojahtamisia, kuten kävi viime tammikuussa Tony Halmeelle.

Olenkin monta kertaa miettinyt, että voisivatko Matti Nykäsen, Mika Myllylän tai Johanna Tukiaisen kaltaisten julkisuuden ihmisten kännisekoilut toimia varottavina esimerkkeinä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole vielä horjahtaneet kunnolla korkin päälle vai ovatko he sittenkin suuren kansan antisankareita juoppohulluine toilauksineen?

Lopuksi on syytä palata Paavo Väyryseen, joka lipui jo 70-luvun alussa vallan vanaveteen legendaarisen Ahti Karjalaisen suosikkipojuna. Tuolloin Paavo oli vasta vähän päälle kaksikymppinen koltiainen ja on päivänselvää, että Karjalaisen matkassa Väyrynen joutui näkemään myös ei niin selviä päiviä, sillä silloinen pääministeri oli kuuluisa kovista juomaputkistaan. Mehukesteihin Väyrynen on taas joutunut tutustumaan työskennellessään raivoraittiiden Johannes Virolaisen ja ex-pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Näiden kokemusten myötä onkin perusteltua esittää uudestaan Paavon kuolematon kysymys, mutta ehkä laajemmassa mittakaavassa ja toivottavasti tällä kertaa asiantuntijaksi kelvannee tavallinen renttukirjailija. Voi, jos vituttaa olla selvin päin.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 30.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Titteli pystyssä

Juha VuorinenTiistai, 27.7.2010

Vanhempi poikani kysyi minulta pari päivää sitten, että onko kivaa olla kirjailija? Pysyin totuudessa ja kerroin olevani pahemmin koukussa kirjojen kirjoittamiseen kuin siitä seuranneeseen titteliin. Ymmärsin kyllä poikani tarkoitusperät, sillä jopa lasten silmissä maailma näyttäytyy nykyään varsin tittelivetoisena. Korostihan Saarioisten, meidän äiti tekee teidän äitien ruoat –kampanjakin arvoasteikkoihin perustuvaa ajattelutapaa.

Elossa olevista hiippailijoista Pohjois-Korean pomo Kim Jong-Il on kuitenkin sairastunut pahimmin tittelinkipeyteen, sillä hänellä on noin 1 200 virallista arvonimeä, joista Rakastetun johtajan lisäksi haluan mainita kolme komealta kalskahtavaa kunniamainintaa: Planeetan suojelusenkeli, Hienoin mies, joka on koskaan elänyt ja Kuuman rakkauden ikuinen syli. Vaikka Kim Jong-Ililla ja Matti Vanhasella on pituuden lisäksi onneksi muutamia muitakin eroavaisuuksia, niin on heissä jotain samaakin, sillä ex-pääministerin ex-ex-morsian julkaisi vihkosessaan Vanhasen lähettämän tekstiviestin, jossa seisoi näin: Huomenta. Kyllä nukutti. Aurinko paistaa. Toivoo Euroopan presidentti. Ei tuollainenkaan titteli aivan kakkosesta ole vaikka jääkin toiseksi Planeetan suojelusenkelille.

Viime viikonvaihteen Iltasanomiin oli loihdittu näyttävä juttu Vanhasen tuoreimmasta tekstiviestistä, jonka seurauksena tulemme pian kuulemaan kohtuullisen kuluneen ex-morsiamen fraasin: tämän jälkeen minua ei näy julkisuudessa. Aika näyttää näkyykö.
Iltasanomien muuten kannattaisi harkita entisen Kehäsanomien päätoimittajan palkkaamista omiin riveihinsä, sillä Vanhanen sai rutistettua alle 160:een merkkiin sen, minkä selostamiseen Iltasanomat tarvitsi koko aukeaman. Vanhasen tavalla päätoimitettuna Iltasanomat voisi jatkossa ilmestyä vaikka tekstarina kännykkään.

Rita Tainolan viikonvaihteen numeroon näpsyttelemällä jutulla Vanhaselle haettiin luonnollisesti konnan roolia naisia hyväksikäyttävänä erektiivisenä majakkana, mutta minä en voi osallistua tulevan perheyrittäjän lahtaajiin, koska olen perehtynyt astrologiaan ja tiedän, miten toimii Skorpioni, jolla on Merkuriuksen ja Neptunuksen yhtymä. Sellaisen heppulin olkapäällä istuu tehdasasetuksena pieni veijari, joka muistuttaa jatkuvasti; oletko sä tullut tänne tekemään selontekoja elämästäsi vai panemaan? Kuka tahansa voi tarkistaa astrologisen osaamiseni virheettömyyden Korkeimman oikeuden päätöksestä kesäkuulta 2010.

Lopuksi haluan todistaa, ettei minun kartallani ole Merkuriuksen ja Neptunuksen kivikovaa aspektia, eli voin paljastaa lähettämieni tekstareiden sisällön. Viime sunnuntaina vietettiin Jaakon päivää ja tässä on armaalle työtoverilleni lähettämä tekstiviesti: Moi Jaska, voisitko lakata nakkelemasta niitä kiuaskiviä järviin. Toivoo Juha.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 27.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

1 kommentti

Mikä lentäen tulee, se vaan tulee

Juha VuorinenPerjantai, 23.7.2010

Jos tihrustaa taivasta tällaisen maallikkoanalyytikon silmin, niin Finnairin pahin kilpailija on kolmen kuningaskunnan omistama SAS. Heinäkuun alussa näille kahdelle kilpakumppanille oli tapahtua kovan luokan fuusio, kun Osloon haikaillut SAS:n ja Helsinkiin kiitänyt Finnairin kone viistivät vain 300 metrin päästä toisistaan. Tällaista kutsutaan ilmailussa vaaratilanteeksi, jonka Finnair kuitenkin jyrkästi kiisti. Ilmailusta kiinnostuneena soitin välittömästi parille lentämisestä leipänsä ansaitsevalle pilotille ja kysyin, onko 300 metriä vähän vai paljon matkalentokorkeudessa? Se on kuulemma hälyttävän vähän, eli pikaiset laskutoimitukseni eivät olleet siis aivan peräsimestä, kun sain aikaiseksi seuraavanlaisen tuloksen: Kyseiset konetyypit pyyhkäisevät noissa korkeuksissa tuulista riippuen sellaisen 800 km/h, mikä tarkoittaa noin 220 metriä sekunnissa. Käytin edelleen samaista maallikkoanalyytikon logiikkaani ja lähdin siitä perusolettamuksesta, ettei SAS:n kone ollut ilmassa parkissa vaan liisi suunnilleen samalla nopeudella, minkä jälkeen sain kopioimalla lähestymisvauhdiksi noin 450 metriä sekunnissa. Näin laskettuna koneiden 300 metrin kohtaamiseen olisi kulunut noin 0,67 sekuntia. Tein äärettömän yksinkertaisen ”ei ehtinyt edes kissaa sanoa” -testin ja huomasin ilokseni, että Finnairin tiedotus oli aivan oikeassa. Ei ollut mitään vaaratilannetta, sillä ripeästi lausuttuna ehdin sanoa 0,67 sekunnissa kaksi kertaa kissa. Maahanmuuttajallekin artikuloituna kissan lausumiseen meni alle puoli sekuntia, joten lopetetaan lässytys vaaratilanteesta ja kaivetaan salaliittoteorioiden oppikirja esiin.

Finnairin puolelta törmäystalkoisiin osallistunut Boeing 757 kuuluu niin kutsuttuun lomalentokalustoon, josta käytetään myös nimitystä marsuhäkki ja alumiinianaali. Nämä nimet ovat tulleet matkustajilta, jotka ovat saaneet nauttia lentoyhtiön ahneudesta ahtaa koneen niin täyteen jakkaroita kuin mahdollista. Ainakin me pitkäkinttuiset heitimme seisovat aplodit, kun Finnair luopui viime keväänä kolmesta lomaorjahylsystä ja korvasi ne tilavammilla putkiloilla. Tuoreimman tiedon mukaan Finnair tulee jättämään jäähyväiset myös neljälle jäljelle jääneelle 757-koneelle.
Ainakaan näin taantuman ja ilmastomuutoksen aikakaudella käytetty lentokone ei ole kuitenkaan mikään maailman helpoin kauppatavara, joten nyt on aika kaivaa esiin salaliittoteoriavihko ja katsoa sieltä kohta: miten luopua hankalasta lentoaparaatista. Heinäkuun alussa Finnairilla oli siihen mahdollisuus 0,67 sekunnin ajan.

Kuluneella viikolla törmäsin toiseenkin karvat pystyyn nostattaneeseen ilmailuaiheeseen uutiseen, kun yhdysvaltalaisen Jean Barnardin korva oli puhjennut vieressä istuneen 3-vuotiaan pikkulapsen itkun voimasta. Tässä suora lainaus uutisesta:
- Minun teki mieleni ottaa vauva äitinsä sylistä ja talloa hänet hengiltä, Barnard kirjoittaa Quantas-lentoyhtiölle lähettämässään korvaushakemuksessa.
Siteeraan mielelläni jo edesmennyttä tätiäni, koska hän oli huikean viisas todetessaan, ettei sen tarvitse olla iso vika, jos se on päässä.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 23.07.2010 ja on kuultavissa täältä.

2 kommenttia

Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 ... 58 59 60 61 Seuraava

Tietoa blogista

Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.

Tilaa RSS-syöte