Oligarkki tai kepponen

juhavuorinenJuha VuorinenTiistai, 24.8.2010

Jyrki Kataisen tunteita nostattaneet puheet Venäjästä herättivät ainakin minussa nostalgisia väristyksiä. Olen elänyt lapsuuteni aikana, jolloin vatsa meni ruikulille, kun joku väitti Leonid Brezhnevin kimpaantuneen Kekkoseen. Nuorimmat lukijani saattavat tässä kohtaa höristää korviaan ja kysyä, no keitäs ne sitten olivat? He olivat etenkin 70-luvulla omituista Suomi rakastaa Neuvostoliittoa –leikin pääpukarit. Jotain tuosta ajasta kertoo minua evästänyt naapurin täti, joka kielsi koskaan lausumasta ryssä-sanaa, ettei Neuvostoliitto vaan suutu Suomelle ja ala siirrellä luoteisrajaansa vieläkin lännemmäksi. Ryssää sitten kuiskittiin poikaporukassa kuin kauheinta kirosanaa konsanaan.
On hyvä muistaa, että Neuvostoliiton luhistumisesta on kulunut vasta vajaat 20 vuotta, joten jokaisella aikuisella suomalaisella on ainakin jonkinlaisia muistikuvia Neuvostoliiton mahdista ja siksi ymmärrän todennäköisen seuraavan pääministerimme Venäjä-puheista syntyneet paniikkireaktiot. En peesaa Kataista vain sen takia, että hän on luultavasti seuraavien eduskuntavaalien jälkeen suurin ja kaunein vaan hän oli oikeassa sanoessaan, ettei Venäjä ole mikään talousmahti vaikka sillä onkin maailman suurimmat maakaasuvarat ja hiilessäkin se nappaa hopeasijan. Venäjä onkin kuin jättimunainen rakastelija, jonka pitäisi ihmetellä miten pikku kikkelillä varustettu hyypiö voi tyydyttää naisen paljon paremmin kuin täyspitkän hanurinrepijän hallitsija. Raaka-aineissakaan kun kyse ei ole niiden koosta vaan käytöstä, ja siinä Venäjä on yhtä kokenut kuski maailman talousmarkkinoilla kuin juuri ajokortin saanut 18-vuotias.

Reaktioista päätellen jotkut suomalaiset elävät edelleen Idän herran pelossa ja tutisevat faktojenkin edessä. Vaikka Venäjä otettaisiin EU:n jäseneksi, niin se ei olisi suurin vaan jäisi Saksan ja muiden oikeiden talousmahtien jalkojen juureen. Pitää myös muistaa kuinka suhdanneherkkiä ovat energiasta tulevat varat. Ei tarvita kuin yksi syyskuun yhdestoista kun tankkiautollisen kerosiinia saa maitotölkin hinnalla. Ja vielä sellaisen tölkin, joka oli vielä jokin aika sitten tuontikiellossa Venäjälle.

Kataisen tarkoittama Venäjän ranking taloudessa on helpommin mitattavissa hyvin yksinkertaisella testillä. Kuinka moneen 2000-luvulla valmistettuun Suomen kilvissä olevaan Ladaan olet törmännyt? Milloin olet viimeksi soittanut venäläisellä kännykällä? Onko läppärisi takalevy täynnä kyrillisiä aakkosia? Minä en ole poliitikko ja voin sanoa sen minkä Jyrki olisi halunnut lausua ääneen; Venäjä on läpeensä korruptoitunut ja valtavien tulo- ja luokkaerojen repimä räjähdysaltis, mutta vain pinta-alaltaan suuri valtio, jossa pieni joukko oligarkkeja on sanan kaikissa merkityksissä ryssinyt maan uskottavuuden luotettavana neuvottelukumppanina.

Vaikka jotain muuta haluaisimmekin uskoa nykymaailman arvoista, niin raha puhuu ja ennen kaikkea kuinka sitä monistetaan. Siihen tarvitaan mainontaa ja siksi tuntuu kummalliselta, miten Zenith Optimedian arvion mukaan Venäjällä käytetään tänä vuonna mediamainontaan vain 8 % siitä summasta minkä Yhdysvallat humauttaa markkinoille. Jos vertailulukuna pidetään asukaslukuja, niin luvun pitäisi olla 45 %:n luokkaa. Venäjän lohdutukseksi täytyy todeta, että Kiinan kuuluisi heittää vastaavalla tavalla mitattuna 640 miljardia mainoshilloa, kun se nyt käyttää vain 18,5 miljardia. Mutta tässä on yksi mutta, Kiina on vittu oikeasti kommunistinen valtio. Että lakatkaa tyrkkimästä sitä Jyrkiä.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 24.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Uotisen unelmapari

juhavuorinenJuha VuorinenTorstai, 19.8.2010

Tiistaina julkaistiin uudet Suomen Tanssii tähtien kanssa –parit. Halusin kokeilla miltä tuntuu olla tutkiva journalisti ja tein jokaisesta julkkistanssijasta niin kutsutun Google-analyysin, eli kuinka paljon heistä löytyy hakuja ja mitkä teemat pomppasivat kustakin räikeimmin esiin. Tässä Googlen top-10-lista alhaalta ylöspäin.

Vähiten hakuja sai vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar, mutta syy on luultavasti sama kuin Ben Zyskowiczilla, kukaan ei osaa kirjoittaa hänen nimeään oikein edes Googleen.

Yhdeksänneksi jäi Joona Puhakka, joka nopeasti Googlea silmäiltynä kiitteli äänestäjiään, oli saanut lapsen ja menossa naimisiin Funin kanssa. Hauskaa siis.

Kahdeksannelle sijalle päätyi reilulla 36 000:lla haulla näyttelijä Jukka Rasila, jonka linkeistä toivoin löytäväni polun legendaariseen Touko-Poukoon, mutta Googlessa vain kyseltiin, että ovatko Jukka ja Mikko Rasila toisilleen jotain sukua. Ainakin he ovat pian esiintyneet samassa tanssiohjelmassa, ensin eno tuomarina ja nyt siskonpoika joraamassa.

Vaikka Jethro Rostedt ehti haalia mainetta Diili-ohjelmassa, niin silti hänen nimellään on vain hieman päälle 40 000 hakua. Liekö tässäkin syynä nimen hankalaksi luokiteltava oikeinkirjoitusasu.

Kuudenneksi päätyi nykyään hyväkuntoisen näköinen näyttelijä Juha Veijonen, jonka kohdalla haetuimmat otsikot olivat Juha Veijonen sairaus ja Juha Veijonen alkoholi. Onneksi Vexi liukastelee nykyään vain kuivilla parketeilla.

Laura Voutilainen on ensimmäinen kilpailija, jonka haut rikkoivat 100 000 rajan. Veijosen tapaan myös hänestä löytyi omia hakuotsikoita kuten Laura Voutilainen palaa, josta ensimmäisenä mieleen tuli perseelleen mennyt pyrotekninen esitys tai Lassie-elokuva.

Anna Perho sieppasi 114 000 haulla neljännen sijan ja hänen himotuin hakunsa oli, Toimittaja Anna Perho tulee yöksi kylään.

Pronssia nappasi Maria Jungner, jonka nimen alta löytyi muun muassa seuraavia otsikoita: Kriisin jälkeen rakastuu uudelleen, Suhteessa on ollut rankkaa ja Pienet samba-asut pelottavat. Jos minä näen aivan pienen samba-asun, niin ensimmäisenä minulla ei nouse pelko vaan jotain aivan muuta.

Hopealle pompsahti 203 000 haulla pitkänlinjan näyttelijä Satu Silvo, jonka kohdalla esiin pullahtaa ylivertainen suosikkihaku: Satu Silvo rinnat. Sitä linkkiä näpelöimällä päätyy muuten lopulta itsetyydystys.org-sivustolle.

Google-mittarilla kisan ykköseksi nousi 237 000 haulla pentujen suursuosikki Antti Tuisku, mutta nyt olisi kiinnostavaa tietää, onko tuomaristolla jo jotain omaa suosikkia. Iltalehden netti-tv:ssä Maria Jungner julistautui kisan kanki-kakkoseksi, mutta kummassakohan lepäävät esimerkiksi Jorma Uotisen toiveet, Antti Tuiskussa vai kanki-kakkosessa?

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 20.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Bileet Baleaareilla

juhavuorinenJuha VuorinenTiistai, 17.8.2010

Varsinkin Baleaareilla on tänä kesänä innostuttu uudesta ja omituisesta lajista nimeltä balconing. Suomennettuna se on pomppimista hotellien parvekkeilta uima-altaisiin tai kiipeilemistä toisille parvekkeille. Kaikki tämä suoritetaan luonnollisesti hirveässä kaasussa, joista tuorein villitys varsinkin Ibizalla on ilokaasu. Siis se sama dödö, jota ruiskitaan myös orastavien puliukkojen nokkaan tarkoituksena katkaista heiltä juomahalut.
Mallorcalla ja Ibizalla on pelkästään tänä kesänä tipahtanut jo kolmekymmentä nuorta, joista neljän lento päättyi lopullisesti ja yksi kituu pilven ja maan välillä sairaalan teho-osastolla. Etenkin Ibizaa pidetään paikkana, jossa erilaisten huumeiksi luokiteltavien kemikaalien avulla voidaan bailata vuorokausitolkulla. Kun jo runsaasta alkoholinkäytöstä seuraa olotila, joka saa kiipeilemään seinille, niin voi vain kuvitella millaista menoa seuraa, kun junnu kiskaisee kärsän täyteen kokkelia tai ahtaa synteettistä paskaa sisäänsä. Ja niiden voimalla pitää näköjään kiipeillä myös seinillä ja kaiteilla.
Ylen uutisen mukaan paikalliset hotelliyrittäjät ovat nyt kyllästyneet menoon ja ilmoittaneet heittävänsä koheltajaryhmät ulos hotelleistaan. Espanjalaisen temperamentin tuntien herää kysymys, että monennestakohan kerroksesta tämä ulostaminen aiotaan aloittaa?

Vähän toisenlaisesta lentämisestä tuli mieleeni viime viikonloppuna Tampereella järjestetty kansainvälinen lentonäytös. Itse en päässyt paikalle, mutta eräs ilmailusta kiinnostunut ystäväni ilmoitti liitävänsä kentän laidalle. Tästä innostuneena kysyin, oliko hän nähnyt videoklippiä Valko-Venäjällä tapahtuneesta helikopterionnettomuudesta, jossa 74-vuotias saksalainen näytöslentäjäveteraani Günter Zimmer toteutti kuoleman silmukka –nimisen tempun kirjaimellisesti. Ystäväni ei ollut kuullutkaan moisesta, mutta kuunteluoppilaana paikalla ollut vaimoni vaati välittömästi tarkempia yksityiskohtia turmasta. Vaikka olenkin ollut vain kaksi kertaa elämässäni helikopterin kyydissä, niin pystyin silti sangen seikkaperäisesti selittämään, miksi helikopterilla ei kannata tehdä ilmassa sellaista rinkiä, jossa silmukan alareunassa kopteri koskettaa maata. Tässä vaiheessa sain pikaoppitunnin naisen logiikasta, kun juoduin suurten sinisten silmien säihkeessä hetken miettimään vastatusta kysymykseen, miksi helikopterilentäjä ei käyttänyt heittoistuinta. Äänettömän miehen ja hänen aviovaimonsa katseiden vaihdon jälkeen aloin etsiä tietoa, oliko olemassa sellaista heittoistuinta, joka sylkisi lentäjän sivuikkunasta pihalle. Löysin kyllä puhallettavan tikkataulun, mutta en heittoistuinta helikopteriin.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 17.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

1 kommentti

Ei se pylly pieremällä kulu

juhavuorinenJuha VuorinenTorstai, 12.8.2010

Puolitoista vuotta sitten Nelonen esitti 4D-dokumentin Ilmaa vatsassa, jossa seurattiin kolmea jatkuvasta piereskelystä kärsivää brittiä. Ohjelman ensiesityksen aikaan aloitin Paula Heinosen kanssa Terveyden tukipilarit –ohjelmasarjan tekemisen, joten saatoin katsella kuluneella viikolla näytettyä uusintaa uusin silmin, ja osin korvinkin. Enää en tirskunut taukoamattomalle peräilmakonsertille vaan kiinnitin huomioni aivan toisenlaisiin asioihin.
Ohjelmassa haastateltiin keski-ikäistä miestä, joka veti aamiaiseksi sellaiset kaksoistornit majoneesilla toisiin liimattuja valkoisia paahtoleipiä, ettei edes Al-Qaidalla uhkaaminen olisi saanut miestä pieremästä kuin pahnapuhallinta. Kyllä siihen mässäämiseen lopulta saatiin aikaiseksi jonkinlainen toppi, sillä seuraava vaihtoehto olisi ollut tappi.
Dokumentin toinen tähti oli 22-vuotias nainen, joka piti tukkimiehenkirjanpitoa pierujen laaduista. Yksi väri oli varattu haiseville, toinen äänekkäille ja kolmas äänettömille. Kahden ensimmäisen tilastoiminen haiskahtaa jo liioittelulta, mutta jos hanurin sanotaan kestävän merivettäkin niin kai sen toiminnoista voi pitää muistiotakin.

Normaali ihminen pieree vuorokaudessa kuulemma viidestä kymmeneen kertaan. Sellainen pihistely on kuitenkin vain haurasta alkupärinää brittiläisille peräilmamaistereille, jotka runttaavat päivässä kolminumeroisiakin pierumääriä. Siksi tuntuikin suorastaan kohtalon ivalta, kun nuori nainen ilmoitti kärsivänsä kaiken lisäksi agorafobiasta, joka tunnetaan myös aukiokammona. Sehän olisi pieremisestä kärsivälle hyvinkin ideaali loppusijoituspaikka, mutta tarkemmassa syynissä agorafobiaan liittyi myös julkisten paikkojen ja ihmismassojen kammo.

Sellainen liittyy väljästi myös seuraavaan näytökseen, joka esitettiin Yleisradion hississä vain hetkeä ennen kuin tajusin sairastavani laktoosi-intoleranssia. Olimme pakkautuneet kahden ystäväni kanssa hissiin, kun sain hauskan idean; pysäytän meidät kerrosten väliin ja päästän kurkusta asti lähtevän leijan. Isokokoisena asetuin nappularivin eteen ihmiskilveksi ja estin kyseenalaisinkin keinoin kahta yskivää ystävääni pääsemästä hallintalaitteiden kimppuun. Lopulta haju kävi niin sietämättömäksi, että halusin itsekin jatkaa matkaa. Kauhukseni hissi pysähtyikin kolmannessa kerroksessa ja kyytiin astui mappikoteloa kantava klassinen ja hyvin pienikokoinen Ylen virkamies. Suureksi helpotuksekseni hän oli menossa ensimmäiseen kerrokseen, mutta joutui käymään hyvin haisevalla pikavisiitillä kanssamme vitosessa. Vaikka hissin ovet olivat meidän poistuessa auenneet jo kahdesti jäi peltiaskiin edelleen aivan kammottava kanamunapierun katku. Olin juuri astumassa Radiomafian toimitukseen, kun kuulin neljännestä kerroksesta hissin merkkiäänen. Vielä tänäkin päivänä jaksan pohtia, mitä on mahtanut pyöriä niiden hissiin ahtautuneiden yleläisten päässä, jotka astuivat mappimiehen matkakumppaneiksi. Siis väkevän paskanhajun lisäksi.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 13.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

Salamapuhelu velipojalle

juhavuorinenJuha VuorinenTiistai, 10.8.2010

Täytyy sanoa, että kyllä Hulkon Antti on mainettaan viisaampi mies, sillä eikös se ollut juuri Andy McCoy, joka lausui seuraavat viisaat sanat:
- Viddu, kannattaa funtsii mitä toivoo, koska se toteutuu.
Olin nimittäin tuskaillut painostavien helteiden kanssa jo pitempään ja ihmetellyt, kuinka kaikkialla muualla Suomessa räjähteli ilmanalaa virkistävät ukkoset, mutta meidän alueella ei jyrissyt kuin meikäläinen.
Olen törmännyt joillain ulkomaanreissuilla koviinkin rajuilmoihin, mutta tapa jolla tsunamin näköinen musta pilvipatja eteni sunnuntai-iltana päällemme en ole eläissäni nähnyt. Ensin kuvittelin sen vain olevan väriltään poikkeuksellisen tumma, mutta rajuksi se muuttui siinä vaiheessa kun nuorempi tyttäreni osoitti silmät suurina ikkunaa ja totesi:
- Kato isi, meidän tramppa lensi tossa.
Seurasin epäuskoisena, miten lähes neljä metriä halkaisijaltaan oleva metallikehikkoinen trampoliini lähti kuin kesähitti rannasta ja lensi ilmassa kahdenkymmenen metrin matkan päätyen lopulta vaimoni veljen auton katolle. Jos näkyä pitäisi jotenkin yrittää kuvailla, niin ehkä dalimainen visio autoa astuvasta metallihäkkyrästä olisi aika lähellä totuutta.
Kuin taikaiskusta meidän nettiyhteys kuitenkin toimi koko myräkän ajan, joten saatoimme seurata useastakin eri ukkostutkasta ylitsemme vyörynyttä rajuilmaa, jossa oli parhaimmillaan 13 erittäin voimakkaaksi luokiteltavaa ukkossolua, ja kun melkein jokaisen kohdalla luki voimistuva ja etäisyys 0 kilometriä, niin saattoi todeta tiedon todellakin tuovan tuskaa. Mielenkiintoista oli myös seurata netistä löytyvää lentokonetutkaa ja Helsinkiä lähestyvien koneiden käännytyspäätöksiä. Mitähän ovat mahtaneet tuumia esimerkiksi Tukholmasta Helsinkiin pyrkineen koneen matkustajat, sillä ainakin tutkakuvan mukaan taivaalla tehtiin iso rinkiä ja uskoakseni pyllyjen alla pienempää ja erittäin paljon kylmempää.

Toisin oli kolmekymmentä vuotta sitten, kun ei ollut nettiä tai mitään muutakaan täsmätiedotinta, josta olisi voinut seurata reaaliaikaisesti kohtalonsa toteutumista. Olin tätini maatilalla, kun paahtavan helteen jälkeen alkoi kuulua lähestyvää jyrinää. Siihen aikaan maaseudulla nypittiin pienenkin jylyn alkaessa joka helvetin aparaatti äkkiä pistokkeesta, mutta tuolla poikkeuksellisella kerralla puhelin oli jäänyt seinään. Tiesin tätini miehen odottavan velipoikansa jokaviikkoista puhelua, joten seurasin uteliaana, miten pitkään piuha sai pysyä seinässä. Kesken jyrinän puhelin yhtäkkiä pirahti, mutta tavalla joka sai mustaa huumoria jo silloin sisältäneen mieleni hykertelemään. Se oli taukoamatonta ja taukoavaa kilinää. Kesken pirinäsinfonian kysyin laupias ilme kasvoillani tätini mieheltä, eikö hän aikonut vastata velipoikansa puheluun. Tuon viattoman kysymyksen jälkeen välimme eivät koskaan enää palanneet ennalleen.

Lopuksi haluan siteerata sekä Kari Tapiota että nuorinta poikaani, joka ei osaa vielä sanoa kunnolla ärrää. Hän nimittäin totesi myrskyn jälkeen:
- Meillä kävi tuuli.

Tämä kolumni on esitetty Iskelmässä 10.08.2010 ja on kuultavissa täältä.

Kommentoi

1 2 3 4 5 6 7 ... 58 59 60 61

Tietoa blogista

Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.

Tilaa RSS-syöte

Kirjoittaja

juhavuorinen

Aiheet

Arkisto