Lerpallaan

Juha VuorinenPerjantai, 22.1.2010

Juoppohullun päiväkirjan viides osa Lerpallaan sai viimein lentävän lähdön tällä yhdistetyllä loma- ja kirjoitusmatkalla. Etten kirjoittele tässä vallan paskaa (tarkoitan tässä yhteydessä paskalla valheita) liitän todisteeksi pienen pätkän ensimmäisestä luvusta.

Sirpa pyöritteli epäuskoisena päätään.
- Siis taas raskaana? kysyin uudestaan.
- Kyllä, helvetti sentään.
- Onkse niinku huono asia? ihmettelin Sirpan sadattelua.
Sirpa painoi katseensa alas ja huokaisi:
- No onhan tämä vähän outoa, ensin menee melkein kaksikymmentä vuotta biologisen kellon tikityksen vahtaamisessa ja juuri kun olen hyväksynyt jääväni lapsettomaksi vanhaksi piiaksi, niin yhtäkkiä tuollainen kaljupää ryntää elämääni ja alan puskea kuin näyttelykoira pentuja.
- Mutta onhan Justiina jo puolivuotias, sovittelin.
- Siis oletko oikeasti perustamassa jotain kenneliä kanssani?
- Eli mun aavistus osui oikeaan, raavin mietteliäänä sänkeäni.
- Ja mikähän niistä?
- Että me saatiin vajaa lodju sieltä kätilöopistolta.
- Mikä ihmeen vajaa lodju?
- Eihän siinä vauvalaatikossa ollut kuin muutama hassu kortsu vaikka se olis pitänyt olla niitä puolillaan.
Sirpa kääntyi katsomaan mua ja sanoi:
- Ymmärtääkseni nekin harvat ovat edelleen käyttämättä.
Taputin Sirpan vatsaa ja naurahdin:
- No just siksihän sä olet taas paksuna.
Olin juuri tarraamassa Sirpaan ja kippaamassa sitä selälleen sohvalle, kun tunsin kuin ruosteinen harppuuna olisi ammuttu vasemmasta pakarasta suoraan jalkapohjaan. Jäin henkeä haukkoen yhtä rentoon asentoon kuin ihminen, joka tajuaa puolen sekunnin kuluttua jäävänsä auton alle. Siis vitun typerään. Sirpa ei ollut varma oliko kyseessä taas jokin pelleilytempaukseni.
- Juha, oletko tosissasi?
Nyökkääminenkin sattui.
- Onko se taas se stressi? Sirpa osoitti vasenta pakaraani, missä Kovaloiden sukuortopedi Anttila oli diagnostisoinut mulla sijaitsevan stressin.
- Nyt mä haluan päästä oikealle lääkärille, sain lopulta sanotuksi.
- Tuonko jotain lääkettä?
- Älä. Soita Raija tänne katsomaan Justiinaa ja vie mut lääkäriin.
Sirpa katseli vääntelehtimistäni ja ehdotti, että kävisimme kuitenkin ensin näyttämässä mua Anttilalle.
- Ja vitut! ärähdin. – Se on niin rakastunut keksimään joka kuppaan jonkin vitun lapsuuden trauman että haluan nyt päästä oikealle lääkärille, joka tutkii mua eikä tee mitään vitun tutkimusta ihmismielen kepposista.
Vihdoin Sirpakin ymmärsi, ettei se stressi siellä perseessä voinut pesiä sentään kokonaista vuotta, minkä ajan olin kärsinyt enemmän ja vähemmän selkäkivuista, jotka jostain syystä kipinöivät kintun kautta pihalle. Sirpa alkoi etsiä mulle sopivaa vaivaistaloa.

Täältä löytyy lisää informaatiota julkaisuaikataulusta.

Edellisestä Juoppiksesta on laskujeni mukaan ehtinyt vierähtää viitisen vuotta ja jotenkin tuntuu samaan aikaan sekä pelottavalta että kotoisalta palata minut kirjailijan tielle sysänneiden hahmojen pariin. Pelottavalta lähinnä kirjaan kohdistuvien odotusten takia. Pitäisikin taas päästä samaan moodiin kuin ensimmäistä Juoppista kirjoittaessa, eli ei tietäisi kirjoittavansa kirjaa. Täytynee tukeutua geeneihin ja edesmenneeseen tätiini, joka tapasi sanoa hellansa ääreltä, katsotaan mitä sattuu tulemaan. Eiköhän tästäkin vielä jonkinlainen soppa saada aikaiseksi.

Tällä reissulla olen joutunut hieman sorvailemaan kirjoitusaikatauluja, kun matkassa ovat myös 3- ja 6-vuotiaat velikullat, joiden kärsivällisyys hakkaa yhtä onnettomia lukemia kuin isälläänkin. Onneksi miniukkeleilla on ollut joka päivä Bamse-kerho, joka on tarjonnut minulle kahden tunnin kirjoitussession. Muut naputteluajat olen napsinut pääsääntöisesti joko varhaisesta aamusta tai myöhäisestä illasta.

Nuorempi poikani Onni on näköjään astumassa isänsä rapaisiin saappaisiin, sillä hän oli järjestänyt melkoisen session kerhon perinteisessä esittelytuokiossa, jossa jokainen kertoo nimensä, ikänsä ja mistä on tullut. Viimeinen informaatio sen vuoksi, koska kerhossa on lapsia Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Näin Onni aloitti:
- Minä olen Onni, minä olen kolme ja minä tulen Kiinashta.
Hoitajien sovittelevien, etköhän sinä Onni nyt kuitenkin tule Suomesta -yritysten jälkeenkin pikkuoinas piti päänsä ja ilmoitti tulleensa Kiinasta. Kaikkein hurjimmin Made in China –osio yllätti kuitenkin hänen vierellään istuneen Justus-isoveljen, joka ei ehtinyt sanoa mitään, kun pikkuveli jo jatkoi:
- Toi on Uttush ja she on kuushi ja she tulee naimasta.
Tässä vaiheessa on tarpeen tekstittää Onnin puheenvuoro.
(Toi on Justus ja se on kuusi ja se tulee Thaimaasta.)

6 kommenttia