Pidot Alahärmässä
Torstai, 28.5.2009
Jos pitäisi tehdä gallup muutamista taiteella todella paljon tienanneista suomalaistaitelijoista, niin luultavasti useampaankin vastausvihkoon raapaistaisiin Arto Paasilinnan ja Juhani Palmun nimet. Artolla ei todennäköisesti ole lainkaan velkaa, mutta virkaveli on sen sijaan onnistunut sutimaan raha-asiansa melkoiseen sotkuun. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että on Palmu myös tienannut tauluillaan. Mutta sitten tulee se mutta. Kyllä, molemmat ovat kovanluokan taitelijoita ja luovia persoonia, mutta paskalehtiä selaamalla ei tarvitse olla kaksinenkaan korvikealkoholikonsulentti tajutakseen, ettei kummankaan ikonin kannattaisi hörpätä enää pisaraakaan temppulientä. Tämän päivän Iltasanomien kannessa Artoa talutetaan poliisiautoon ja Seiskan kannessa Juhani kertoo pelkäävänsä vaimoaan. Jos herrat päättävät jatkaa entistä menoaan, niin toivottavasti he perustaisivat oman tiedotusteatterin, jossa työkaluina olisivat Arton huumori ja Juhanin lavastus.
Jouluaatto 2006, Alahärmä
Kohtaus I
Liettualainen veri suonissa kohisten Leila tarttuu olohuoneen sohvapöytään ja paiskaa sen humaltuneen miehensä virnuilevaan suuhun sillä seurauksella, että taidemaalarin purukalusto ropisee alahärmäläisen pirtin lattialle.
Kohtaus II
Pariskunta on saanut sovittua riitansa ja istuu herkuista notkuvan joulupöydän ääreen.
Leila leikkaa kinkkua ja kysyy: Jussi-kulta, millaisen siivun haluat?
Juhani mumisee ilman hampaita: Pelkkä kastike riittää, tänä jouluna. Rakkaani.
© Juha Vuorinen
Keskiviikko, 27.5.2009
Tapahtui 1980-luvun lopussa...
Työskentelin 80-luvun lopulla soittamalla suutani radiossa ja veivaamalla levyjä kapakoissa. Tuohon aikaan Helsingissä toimi tasan kaksi radioasemaa, Radio City ja Radio Ykkönen. Klaukkalassa sen sijaan metelöi Radio Kolme, jossa minullakin oli oma ohjelma. Kanava kuului melko hyvin Vantaalla, josta Radio Kolme sai nyrhittyä kuuntelijoita kanavalleen.
Sain hälytyksen tiskijukkakeikalle junnujen suosimaan Vantaalla toimivaan ravintola Pormestariin. Vielä 80-luvun lopulla illan ensimmäiset pari tuntia soitettiin lähinnä taustamusiikkia ja vasta yhdeksän maissa avattiin desipelihanat ja toivotettiin yleisö tervetulleeksi. Alkuillan aikana meillä tiskijukilla oli siis aikaa seurustella yleisön kanssa, minkä option eräs nuorimies lunasti Pormestarissa kokonaan itselleen. Hän purjehti heti alkuillasta luokseni ja ilmoitti:
- Moi, mä olen Juha Vuorinen.
- Kappas, tämäpäs sattuikin, sillä munkin nimi...
- Niin, siis mä olen se Juha Vuorinen Radio Kolmesta, kaveri jatkoi itsevarmana.
Yritin kuikuilla ympärilleni, että olinko osana jotain polttaripilaa, mutta reproduktioni näytti olevan yhden miehen ristiretkellä Juha Vuoriseksi. Kuuntelin koko alkuillan tarinoita Radio Kolmessa haastattelemistani henkilöistä, millaisia he olivat oikeasti, millaista oli herätä aamulähetyksiin ja kuinka mahtavaa palautetta sain kuulijoilta. Tai siis hän sai. Mitä pidemmälle herran johdonmukainen ja todella vakuuttava esitys Juha Vuorisena eteni, sitä jäätävämmät väreet juoksivat pitkin selkääni. Tällainen sekopäähän pystyi levittämään vaikka millaisia juttuja kapakkakierroksillaan. Säästin kuitenkin armonlaukauksen alkujuontooni, jossa mahtipontisesti esittelin itseni ja kerroin vielä varmuuden vuoksi terveiset Radio Kolmesta. Sinetöin suullisen miekaniskuni iskemällä silmää suu auki tuijottavalle jäljennökselleni. Jostain syystä ravintola Pormestarista vapautui välittömästi yksi asiakaspaikka seuraavalle Topeliukselle.
Tapahtui keväällä 2009...
Olin alkuviikosta maksamassa Helsingin keskustassa parkkimaksua, kun ohitseni käveli kaksi naista, joista toinen tokaisi ystävälleen:
- Kato, ihan Juha Vuorisen näköinen mies.
Astelin ripeästi näyteikkunan eteen peilaamaan itseäni. Nainen oli oikeassa.
Anadalusiaan lusimaan
Torstai, 21.5.2009
Herätin helatorstaiaamun kunniaksi rouvani pimputtamalla. Tällä kertaa en notkunut puoli kuudelta oven takana turpa täynnä ovenkarmia jyrsien vaan verryttelin vesiselvänä ja virtaa täynnä valmiina lenkille. Olin painanut epähuomiossa oven lukkoon ja unohtanut niin koiran kettingin kuin avaimetkin sisään. Olisin toki voinut lähteä ilman piuhaakin ulkoiluttamaan ADHD:ta potevaa Viljo-koiraa, mutta miten olisin selittänyt lapsille hauvamme ikuisen katoamistempun, sillä polkumme varrella pomppii vallan perkeleesti pupujusseja. Olisin varmasti keksinyt jonkin kepulikonstin kusettaa lapsiani, mutta Viljon kusetus pupuparven keskellä ilman kettinkiä on sama kuin nakkaisin vuhvumme minkä tahansa ohikiitävän rekan konttiin ja sanoisin: Hasta la vista, dogi.
En osaa oikein päättää olenko kateellinen Matti Nykäselle, joka saa nuorta heilaa vai haluaisinko ehkä sittenkin olla suuri hyväntekijä ja vierittää mäkisankarin varovasti onnen jyrkimmältä kukkulalta paremmalle näköalapaikalle, josta hänkin näkisi välähdyksen tulevasta. Lehtitietojen mukaan Matti aikoo pinkaista nuorikkonsa kanssa Merviä pakoon ulkomaille ja ideahan kiinnostaa taatusti Seiskan lukijoita, mutta jos Jyväskylän Bonnie ja Clyde kaipaavat pakomatkalleen lisää palstatilaa myös rikoslehdistä, niin kannattaa rynnätä Costa del Soliin. Siellä on nimittäin muutama päivä sitten nähty eräs synkkäilmeinen 55-vuotias suomalaisnainen. Ei, hän ei ole suomalainen perushoitaja. Saa arvata vielä toisen kerran.
www.mindeitti.se
Keskiviikko, 20.5.2009
Olen viimeisen kuudentoista vuoden aikana monta kertaa ihmetellyt, miksei rouvani ole vieläkään viskannut minua pihalle? Tällä hetkellä pelkokerroin sinkkukerhoon siirtymisestä on varsin alhainen, sillä olen alkanut hiljalleen siirtää perheen kohellusvastuuta seuraavalle sukupolvelle. Esimerkkinä mainittakoon 3-vuotias poikani, jonka päässä on jo neljä pysyvää arpea. Mutta elämässä pitää aina olla varasuunnitelma ja minullakin on sellainen. Jos vaimoni lopulta saa mittansa täyteen ja sinkoaa minut mäkeen, olkapääni on Johanna Tukiainen. Ei. En aio imeytyä Tuksun pantterikuvioisen oloasun karhealle pinnalle vaan alan muokata surua iloksi selailemalla netin seuranhakuilmoituksia. Jos glamour-tason saavuttanut seurapiirinaaras haikailee urosta, joka on samaan aikaan rehellinen, uskollinen ja parisuhteessa, niin pakko siellä on olla myös Ruotsin prinsessa Madeleinen minulle veivaama viesti: Juha, jag vet att du vill ha mig.
Lyötiin viisaat päät yhteen
Torstai, 14.5.2009
Tietoa blogista
Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.
Kirjoittaja
Aiheet
- Yleinen (1)
Arkisto
- Maaliskuu 2010 (12)
- Helmikuu 2010 (16)
- Tammikuu 2010 (19)
- Joulukuu 2009 (14)
- Marraskuu 2009 (9)
- Lokakuu 2009 (9)
- Syyskuu 2009 (12)
- Elokuu 2009 (19)
- Heinäkuu 2009 (14)
- Kesäkuu 2009 (8)
- Toukokuu 2009 (9)
- Huhtikuu 2009 (5)
- Maaliskuu 2009 (9)
- Helmikuu 2009 (12)
- Tammikuu 2009 (10)
- Joulukuu 2008 (7)
- Marraskuu 2008 (6)
- Lokakuu 2008 (9)
- Syyskuu 2008 (7)
- Elokuu 2008 (8)
- Heinäkuu 2008 (7)
- Kesäkuu 2008 (5)
- Toukokuu 2008 (15)
