Metro Live - Blogit - El Dictador

Jostain minulle selittämättömästä syystä ainuttakaan ystävääni ei kiinnostanut, olinko Amsterdamin matkallani vieraillut keväisesti tulvivilla tulppaanipelloilla, karmivan kyvykkäästi toteutetussa The Amsterdam Dungeon –kauhumuseossa tai aina niin houkuttelevassa Madame Tussauds –vahakabinetissa vaan jokainen paloi halusta tietää, mitä pidin De Wallenin huora-alueesta.
Olihan sillä Punaisten lyhtyjen alueellakin kieltämättä paljon nähtävää enkä tarkoita vain Aasiasta, Baltiasta, Balkanilta ja Venäjältä tulleita pimpinpyörittäjiä vaan sitä raudanlujaa ammattitaitoa, jolla alueen bisnestä pyöriteltiin. Itsekin ahtauduin tavaratalon kokoiseen seksitavarakauppaan ja yritin olla kaatamatta isolla ruhollani tanakan suoriksi riveiksi pystytettyjä tekomulkkurivejä. Kun sydämellinen asiantuntijamyyjä oli luokitellut minut tuiki tavalliseksi keski-ikäiseksi ja avioliitossa eläväksi heteromieheksi, hän kaivoi hyllystä seksielämäni kumisen amfetamiinipanoksen. Kuuntelin uteliaana terhakkaa, mutta englanninkielistä luentoa penisrenkaan käytöstä. Siinä vaiheessa kun myyjä ennusti meisselini parhaimmillaan paisuvan munakoison kokoiseksi, kaikki puna rouva Vuorisen poskilta livahti johonkin kadulla hehkuneista lyhdyistä.
- Juha, et sä tuollaista tarvitse, rouva kuiskasi kasvot kalpeina.
Tutkin kiinnostuneena kumirenksuviritelmää, jolla voisin hirttää kikkelini paksuksi kuin betoniraudoittajan käsivarsi.

Vaimoni kauhuksi kuitenkin ostin kyseisen kullin kuristimen. Hotellihuoneessa aloin tutkia mukana tullutta käyttöohjetta, joka oli luultavasti painettu samassa paikassa kuin Ikean kokoamisoppaat. Mitä huolellisemmin luin kiristävän pienen kumirenksun käyttöohjetta, sitä suurempi pelko hivuttautui lähemmäs persettäni. Mitä jos myyjä tarkoittikin, ettei munani muutu munakoison kokoiseksi vaan ainoastaan väriseksi.

1 kommentti

Ruudun takaa tyttöni katsoo vain...

Juha VuorinenTorstai, 23.4.2009

Olen alkanut tosissani miettiä, voiko tehdasasetuksissani oikeasti olla tietäjän vikaa? Vai olivatko ne vain onnettomia sattumia, kun kykenin ennustamaan Susan Sievisen palaavan maitojunalla Kreikan tulikuumilta mallitoimistomarkkinoilta tai tietävän, että Timo Tei Mikkosen saama äänivyöry tuli joko Nelosen tai Mikkosen lähipiirin kännyköistä? En voi kuitenkaan jäädä piehtaroimaan tällaisten vääryyksien väliin, kun omassakin pesässä on korjattavaa. En osaa esimerkiksi varata netin kautta hotellia.

Tulin eilen Amsterdamiin ja pyysin taksinkuljettajaa karauttamaan juna-asemalta hotellivarauksessa seisseeseen osoitteeseen. Visuaalisesti arvioiden minua lennättänyt hollantilainen ei edustanut Alankomaiden alkuperäisväestöä ja sain aavistuksilleni pontta, kun ryhdyimme etsimään hotelliani kuin neulaa ruohokasasta. Viimein päädyimme kapealle yksisuuntaiselle kujalle ja nauravainen kuljettaja huokaisi helpottuneena, että olimme vihdoin perillä. Kurkistin ikkunasta ulos, mutta en nähnyt kuin tuiki tavallisia, tosin vinossa olevia kerrostaloja. Nousin autosta, sieppasin laukkuni ja maksoin kuljettajalle mielestäni kohtuuttoman kovan tasarahan majapaikkani metsästyksestä. Talojen välistä löytyi kapea lasiovi, jossa luki pienellä sama nimi kuin varauksessani. Yes! Näytin voucheria vastaanoton tummalle naisvirkailijalle ja kysyin:
- Olenko mahdollisesti oikeassa paikassa?
- Et, nainen vastasi silmää räpäyttämättä.
Pudotin kassini maahan ja olin jo pinkomassa taksini perään, kun nainen remahti nauruun ja käski minun rauhoittua.
- It was a joke, virkailija virnisti.
Vitsien määrä aulassa väheni, mitä pitempään etsimme varaustani. Lopulta hän löi eteeni listan kaikista huhtikuun nettivarauksista ja kysyi, oliko niistä jokin minun. Selasin listaa ja löysin litanian japanilaisia, saksalaisia sekä muutamia englantilaisia nimiä, mutta en ainuttakaan suomalaista puhumattakaan omaani.
- Ei, tällä listalla ei ole nimeäni, työnsin paperin takaisin.
Virkailija halusi uudestaan vilkaista varaustani. Olin vittusaatana valinnut väärän kuukauden. Varaukseni oli voimassa, mutta vasta toukokuussa 2009. Tämän jälkeen vastaanottoa pyöritellyt Hollannin oma Krisse Salminen alkoi pitää sellaista stand up –showta kustannuksellani, että takanani seissyt japanilainen joutui nojaamaan seinään ettei olisi tirskunut itseään kumoon. Palkkiona pilkan kohteena olemisesta sain huoneen huokeammalla kuin netistä tilaamalla.
Olin tehnyt selkeän ennakkosuunnitelman, missä järjestyksessä tutustun Amsterdamin nähtävyyksiin. Ensimmäisen illan kohteena oli kuuluisa Punaisten lyhtyjen alue. Kaverini olivat uhkailleet, että monet naisista ovat aivan kamalan näköisiä huumeporsaita, mutta suureksi tyydytyksekseni ajat olivat muuttuneet. Taantuman ansiosta ikkunoiden takana keikisteli uhkeita kikkelin herkkuleivoksia, joiden kurveja saatoin ihailla rouvani kireästä käsikynkästä.

Uskoakseni yksikään tv-kanava ei tule vähään aikaan järjestämään katsojaäänestystä, jossa saisi päättää haluaako nähdä ainuttakaan Mikkosta ruudussa. Mikäli myrskyläläinen valtiotieteen maisteri joutuu taas jatkossa elättämään pesueensa matkaraporttien tekemisellä Seiska-lehdelle, niin toivoisin näkeväni Mikkosen perheen seuraavaksi Amsterdamissa ja ehdottomasti De Wallenilla. Näen jo silmissäni kuvan, jossa Timpsa on ruskeassa ulsterissaan kumartuneena poikiensa puoleen, osoittaa ikkunan takana keikistelevää puolialastonta naista ja sanoo:
- Pojat, tuolta se sitten näyttää, kun huorataan ruudussa.

2 kommenttia

Jakaus keskelle alapäätä

Juha VuorinenTorstai, 16.4.2009

Kalugassa on jälleen sattunut ja tapahtunut. Jokainenhan tuntee tuon mainion Keski-Venäjällä sijaitsevan pikkukaupungin, jossa askarrellaan koneiden, tulitikkujen ja huonekalujen kimpussa.
Maaliskuun puolivälissä Kalugassa sattui vallan kummia, kun persaukinen seppä päätti panna raha-asiansa kerralla kuntoon ryöstämällä paikallisen parturin, mutta päätyikin itse pannuksi. Ei, kyse ei ollut homoseksuaalista miesparturista vaan taekwondoa taitavasta nälkäisestä naaraasta, joka kietaisi föönin johdolla varkaan takahuoneen patteriin odottamaan puodin sulkeutumista.
Viimeisen asiakkaan poistuttua parturitar nakkasi kauhistuneen varkaan kitaan kourallisen Viagraa ja pani sen jälkeen pystyyn sellaiset seiväskarnevaalit, että vapauduttuaan rosmo halusi ensin näyttää murjottua munaansa lääkärille ja vasta sitten miliisille.
Tarina ei valitettavasti kerro, punoittiko myös asiakkaan irokeesi parturikäynnin jälkeen.

2 kommenttia

Musta hetki

Juha VuorinenKeskiviikko, 15.4.2009

Tein eilen miehen työn ja palasin 30 vuoden tauon jälkeen rikospaikalle. Menimme kuvaajan kanssa räpsimään fotoja Roihuvuoren ala-asteelle, missä päntäsin 70-luvulla kirjoittamisen alkeita päähäni. Koulu näytti edelleen yhtä harmaalta kuin vuosikymmenet sitten, mutta oppilasmateriaali oli huomattavasti värikkäämpää kuin minun aikanani. Nyt koulun vessan katolla pomppi mustaihoinen pikkupoika jalkapallo kainalossa, pihalla leikki hunnutettuja pikkutyttöjä, eli tunnelma oli nätisti sanottuna kohtuullisen eksoottinen. Kaikki eksotiikka karisi kuitenkin siinä vaiheessa, kun valokuvaaja alkoi viritellä varusteitaan ja parvi mustaihoisia pikkupoikia pelmahti paikalle tivaamaan paremmalla suomen kielellä kuin mihin moni kantasuomalainen koskaan kykenee, mitä me olimme kuvaamassa ja kuka minä olin. Valokuvaaja oli salamoiden lisäksi varustettu ironisella huumorintajulla, joten hän esitteli minut Suomen parhaana kirjailijana. Mustat pikkupojat katsoivat minua silmät suurina ja kysyivät:
- No mikä sun nimi sitten on?
- Juha Vuorinen.
- Ai joo, nyt mä tiedänkin sut, musta pikkupoika innostui.
Katselimme kuvaajan kanssa hetken hölmistyneinä toisiamme. Pian pihalta alkoi kuulua samaisen pikkupojan kovaääninen kailotus:
- Tulkaa katsomaan, tuolla on se tosi kuuluisa lastenkirjailija Juha Vuori! Juha Vuori on täällä!
Pilkkaaminen ei suinkaan päättynyt tähän, sillä myös syntysuomalainen pikkupoika oli kuullut keskustelumme ja kysyi meitä juuri ohittavalta miesopettajalta, tiesikö tämä, kuka on Suomen paras kirjailija.
- En tiedä, opettaja vastasi rehellisesti.
Poika osoitti innokkaana minua sormellaan ja huusi:
- Se on toi.
Tuijotimme open kanssa hetken toisiamme.
- Ootsä lukenut yhtään Juha Vuorisen kirjaa? poika jatkoi opettajansa tenttaamista.
- En, kansankynttilä vastasi ja livahti koulun suojiin.

Otimme vielä yhden kuvasarjan, jossa minun ei tarvinnut taikoa kasvoilleni huojentunutta hymyä.

Kommentoi

Ihmegeelillä rasvattu taikahuilu

Juha VuorinenKeskiviikko, 8.4.2009

Britanniassa kaikki on kovin kummallista. Liikenne soljuu väärään suuntaan ja ihmisiä lyödään ritareiksi tai muuten vain nimitellään sir:eiksi. Tuorein kummastelun aihe löytyy Britannian mainontaa säätelevän viranomaisen vapauttavasta päätöksestä antaa brittien ihmetellä jo alkuillasta orgasmeja saavia naisia. Kyseessä on Durexin nautintogeeli-mainos, jossa lauma naisia kiljuu huippuhetkensä miljoonille tv-katsojille. Itselleni jäi vielä epäselväksi, kumpi sen orgasmin lopulta aiheutti, Durexin ihmegeeli vai taustalla soinut Yön kuningatar –kappale, joka on tuttu Mozartin Taikahuilusta.

Kommentoi

Tietoa blogista

Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.

Tilaa RSS-syöte