Paavi Benecol XVI
Torstai, 30.10.2008
Tulin pikavisiitille Roomaan keräämään aineistoa seuraavaa dekkariani varten. Vietinkin erittäin unohtumattoman päivän Colosseumilla paikan todellisen asiantuntijan kanssa ja kirjasin muistiin paikan hurjaa historiaa. Lupaan paljastavani yksityiskohtia, joista ei mainita ainakaan minun tuntemissani Rooma-oppaissa sanallakaan.
Soitimme eilen aamulla hotellihuoneessa poskea, että pitäisiköhän käydä lyömässä Vatikaanissa yläfemma paavin kanssa. Jo kaukaa Via della Concilliazionelta näin Vatikaanin aukion isojen valotaulujen olevan käytössä. Huikkasin huvittuneena kaverilleni, että mennäänkö paavin päivätansseihin. Aukiolla todella oli porukkaa kuin Ikean avajaisissa, mutta en itsekään uskonut paavin paukahtavan paikalle kunnes ruutuun ilmestyi kokovalkoiseen mekkoon sonnustautunut harmaapää valkoisen jeepin ainoalla seisomapaikalla. Olin onnistunut suomalaisista jääkiekkokatsomoista anastetulla tavalla änkeämään itseni aivan aidan viereen ja pääsin pelaamaan silmäpeliä paavi Benecolin kanssa. Ei se lopulta niin ihmeellinen kokemus ollut enkä usko paavinkaan menettäneen yöuniaan takiani, joten peli voidaan tuomita tasapeliksi.
110 lasissa
Maanantai, 27.10.2008
Kuntavaalit on nyt sitten kahlattu läpi ja on tullut, Paavo Väyrystä lainatakseni, muutoksen aika. Enää pitäisi meille äänestäjille jakaa ”Tulkitse vaalitappio oikein” –opaskirjoja, sillä minun matematiikallani en löydä SDP:n tuloksesta minkäänlaista voittoa, en edes torjuttua. Silti puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen toisti moneen kertaan sellaisen saavuttamisesta. Voi tietysti olla, että tutkin tulosta liian lyhyellä ajanjaksolla, sillä lähes viiteenkymmeneen vuoteen demarit eivät ole ottaneet näin komeasti kuokkaan. Siksi pidin hyvin erikoisena Urpilaisen tuloslähetyksen hokemaa partta: suurin kiitos kuuluu kaikille sosiaalidemokraatteja äänestäneille.
Urpilainen hehkutti saman hengenvetoon vetäneensä kampanjan 110 lasissa. Mitähän demareista mahtaisi olla jäljellä, jos Jutta olisi erehtynyt vetämään vielä piirunkin kovempaa?
Oot kyllä niin isoisäs poika
Keskiviikko, 22.10.2008
Olin ennustellut jo pidemmän aikaa selkeää talouden taantumaa. Moni piti minua ennen viime aikojen tapahtumia pessimistinä, mutta enemmänkin koin olevani realistinen optimisti. Kun huonot ajat ovat tulossa, niin eivät ne kieltämällä hyviksi muutu. Olen myös itseni suhteen realistinen optimisti, kun väitän etteivät kaikki sukulaiseni koe julkista työtäni suvun kannalta kovin positiivisena asiana. Suurin kompastuskivi rajattoman arvostuksen saamiseen on melko varmasti sangen omalaatuinen huumorintajuni, jolla kaiken kamaluuden lisäksi vielä yritän elättää perheeni.
Olin jo sovittamassa ylleni suvun nokimustimman huumorilampaan viittaa, kun harmaapäinen äitini pelasti minut kertomalla isoisästäni, joka oli jonotanut isoäitini kanssa paikkaa vanhustentalosta. He olivat kuitenkin asettaneet ehdoksi päästä pariskuntana taloon, jossa oli sillä hetkellä vain yhdelle paikka vapaana. Toinen pääsisi vasta kun joku asukkaista lähtisi talosta ja millähän tavalla vanhustentalosta nyt yleensä lähdetään...
Tässä lyhyt referaatti isoisäni joka-aamuisesta puhelusta vanhustentaloon:
- Päivää, täällä puhuu Toivo Vuorinen. Onkohan siellä kukaan kuollut viime yönä?
- Ei ole.
- Sepä ikävä kuulla. Soitan taas huomenna.
Johan se on valkoinen
Maanantai, 20.10.2008
Olin jo pystynyt vähentämään Big brotherin seuraamisen minimiin, kun minulle kävi kuin alkoholistille, joka erehtyy ottamaan sen ensimmäisen huikan. Hirtti taas kunnolla kiinni. Olen aiemminkin tällä palstalla miettinyt, onko Luoja suonut minulle jonkinlaisen tulevien näkemisen lahjan, sillä aavistin jo kauan sitten, että joku näistä mestareista vielä päätyy Afrikkaan. Se joku oli nyt sitten Johan. Kaikkien koomisinta koko hommassa on, ettei asukkaita taloon valitessa muisteltu apartheidia vaan Johannesburgiin kiikutettiin ympäri Afrikkaa pelkästään mustaihoisia kilpailijoita. Eilen nähty pieni näyte Afrikan BB-talosta vahvisti käsitykseni, että osalle asukaista oli äidinmaidonvastikkeen mukana lirahtanut kunnon tilkka alkuasukasheimojen kiihkeää luonnetta. Afrikan BB-talossa esimerkiksi Nikon vitun kirkumiset olisivat vain vaimeaa heinäsirkkojen sirinää, kun mustat miehet panevat bambumajassa bailut pystyyn.
Monet tutkijat ovat väittäneet, että BB-taloihin pyrkii vain narsismiin sairastuneita yksilöitä. On mielenkiintoista nähdä paraneeko Johan tuolla reissulla, koska Afrikan Big brotherilla on 25 miljoonaa katsojaa ja vaikka suurimmalla osalla näistä olisikin mustavalkoinen televisio, niin kyllä Johan äijien kimpansuihkukohtauksissa tulee erottumaan. Eikä välttämättä vain värillään.
Älä opeta isääs naimaan
Lauantai, 18.10.2008
Olen usein miettinyt, onko lapsille siunaus vai kirous, kun isä tai äiti työskentelee kotona. Meidän perheessä se kaatuu vähän ennen kirjan valmistumista jälkimmäisen puolelle, koska silloin en siedä ainuttakaan ylimääräistä keskeytystä tai häirintää.
Istuin eilen illalla keittiöpöydän ääressä kirjoittamassa viimeistä lukua seuraavaan kirjaani, kun suihkusta kuului 8-vuotiaan tyttäreni kiljahdus: Isi, sun on ihan pakko tulla äkkiä katsomaan! Äänensävy ei ollut kauhistunut vaan pikemminkin innostunut, mutta siitäkin huolimatta nousin palliltani ja raahauduin kylpyhuoneeseen, jossa puoliringissä seisoivat tyttäreni, hänen 2-vuotias pikkuveljensä, huvittunut vaimoni ja 5-vuotias päätähti.
- Kato Isi Justuksen pippeliä! tyttäreni hihkui. – Eikö olekin hieno?
Tuijotin pystyssä jököttävää minikikkeliä, innostunutta puhenaista, vieressä seisovaa pikkubroidia, joka yritti pakottaa omaa nappulaansa nousemaan ja käsiensä takana tirskuvaa vaimoani.
- On, tosi hieno on, tunnustin. – Voinko nyt mennä jatkamaan kirjoittamista?
- Joo, mee vaan. Mun oli vaan pakko pyytää sut, kun ennen Justukselle ei ole tapahtunut tommoista, tyttäreni puolusteli häiritsemistäni.
Palasin keittiöön valtaistuimelleni ja yritin saada uudestaan kiinni juonenpäästä, kun vessasta kuului 5-vuotiaan poikani rehvakas kommentti:
- Kukaan muu meidän perheessä ei pysty tähän!
Neljän lapsen isänä saatoin huokaista helpottuneena, eiköhän nää neljä riitä.
Tietoa blogista
Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.
Kirjoittaja
Aiheet
- Yleinen (1)
Arkisto
- Maaliskuu 2010 (6)
- Helmikuu 2010 (16)
- Tammikuu 2010 (19)
- Joulukuu 2009 (14)
- Marraskuu 2009 (9)
- Lokakuu 2009 (9)
- Syyskuu 2009 (12)
- Elokuu 2009 (19)
- Heinäkuu 2009 (14)
- Kesäkuu 2009 (8)
- Toukokuu 2009 (9)
- Huhtikuu 2009 (5)
- Maaliskuu 2009 (9)
- Helmikuu 2009 (12)
- Tammikuu 2009 (10)
- Joulukuu 2008 (7)
- Marraskuu 2008 (6)
- Lokakuu 2008 (9)
- Syyskuu 2008 (7)
- Elokuu 2008 (8)
- Heinäkuu 2008 (7)
- Kesäkuu 2008 (5)
- Toukokuu 2008 (15)
