Blogeissakin on eroja
Torstai, 29.5.2008
Nyt kun olen itsekin virallisesti bloggaaja, niin pakkohan tässä on tutustua myös kohtaloveljien ja ennen kaikkea –sisarien aikaansaannoksiin. Siispä rymistelin suoraan Johanna Tukiaisen tuoreen blogin kimppuun, jonka ensimmäisessä merkinnässä hän paljastaa, kuinka hänelle tarjottiin seksuaalisviritteisestä yöstä 20.000,00 euroa. Johannan mukaan se ei voi pitää paikkaansa, koska kukaan ei kuulemma maksa SUOMESSA sellaisia summia. Johanna, mistä helvetistä sinä sen tiedät?
Jos joku haluaisi porata minua saviruukkuun, niin pelkkä palaveri aiheesta maksaisi vähintään 200.000,00 euroa. Näin se menee oikeasti. On meillä toinenkin ero Johannan kanssa - minä en kertoisi jos joku kirjoihini ihastunut haluaisi heittää väkevän aamupissan niskaani, ellei se joku olisi Janina Fry os. Frostell.
Sähköpostivarkaissa
Torstai, 29.5.2008
Koin hyvin vahvan nostalgisen tunteen avatessani tänään sähköpostiani. Tunnustan vastaanottavani melko paljon kaikenlaista kummaa postia, mutta tänään tullut vuodatus meni kirkkaasti vuoden toptenin kärkeen ja siksi se ansaitsee tulla julkaistuksi blogissani - siis vähän samaan tapaan kuin aikoinaan kirjoittaessani Juoppohullun päiväkirjaa. Minulla ei ole siis minkäänlaista kunniaa tämän tekstin suoltamiseen – valitettavasti.
”Ennen oli paljon helpompaa, siis todella.
Otetaan esim. urheilu. Ei tarttenu vittu jännittää ja valvoo yömyöhään etta pärjääkö Suomi kiekossa. Kun se ei pärjänny. Jos nyt sattu voittaan säkällä vaikka esim Ruotsin niin viimestään Itä-Saksalle sitten hävittiin tai se saatanan Kyynhakkel tuli ja teki kolme. Joukkue oli täynnä äijiä; kun niitä vitutti, joka oli varmaan jatkuva olotila, niin ne veti pään täyteen jossain paikallisessa paarissa, ja taas oli helppo käydä häviämässä seuraavana päivänä kauheessa kanuunassa. Nyt jos käyttää nuuskaa niin lehdet kirjottaa!!
Ja kesä urheilussa sai doupata niin paljon kun maksa kesti ja tiesi pomminvarmaan että ainakin Vireeni tai Karppinen oli satsannu sen verran paljon kemikaali osastoon että mitaleja tuli. Nyt ne saatanat kyttää koko ajan, kun urheilijat yrittää keskittyä. Ota siinä nyt sitten mitaleja. Ja kiekosta vielä, ei tarttenu sitäkään jännittää, että jokkut saatanan Kiekko-Espoot tai Pelicansit tai jokkut muut paskajoukkueet olis edes yrittäny haaveilla voittamisesta. Yleensä voitti Tappara, joka tottakai vähän vitutti, tai sitten korkeintaan tepsi tai Ässät. Parasta kumminkin oli se, että mikään helsinkiläinen joukkue ei voittanu.
No mitäs sitten maailman politiikka, geopolitiikka ja kansainvälinen talous. Maailmassa on nykyään niin paljon maitakin että mukulat joutuu alkaa varmaan lukeen maantietoo vittu neljän vanhana etta ne oppii kaikki maat. Siis ihan kun sillä olis mitään merkitystä onko joku kongo kongo vai Zaire; ne kuolee kohta kumminkin kaikki aidsiin. Ulkopolitiikka oli helppoo; Kekkonen ja Karjalainen kävi pari kertaa vuodessa vetään pään täyteen preesnevin kanssa ja taas oli idänkauppa mallillaan. Ja mikään lehti, ei edes hymy tai jallu, ei uskaltanu mainita vittu sanallakaan siitä että Kekkonen kävi paneen jotain naapurin ämmää. Nyt kun Kanerva kirjottaa pari pikkutuhmaa tekstaria niin heti joutuu eroon. Ja oon sata varma etta se ei saanu edes housupillua siltä Tukiaisen huoralta. Vienti veti ; heti kun näytti vähan takkuavan niin ei muuta kun sellanen vähintään 20 % devalvaatio peliin. Ei tarttenu valittaa että kansalaisten ostovoima laski. Vittu sillon mitään ostovoimaa ollu ylipäätään eikä kayty ulkomailla. Ihmiset oli onnellisia jos ne pääsi lättähatulla Suinulaan asemalle ja siita kävellen kaks kilometriä mökille missä ei ollu sähköö joten ei tarttenu kattella mitään nykyajan paskasarjoja. Ja jos oli sähköt ja mustavalkonen teevee niin pysty kattoon laatuohjelmia kuten Tankki täyteen tai Naapurilähiö.
Kesät on pitkiä ja lämpimiä ja sato vaan öisin. Ja järvissä oli vesi lämmintä. Tosin vähän paskasta kun viereinen sellutehdas puski vähän pitkäks menneen keiton naapurilahteen. Talvella oli paljon lunta ja pakkasta oli just sopivasti, ja lumisade loppu aina just ennen kun alko peli Sorsussa Kalevan eetä vastaan. Jää oli tasanen ja sopivan liukas. Ja kenttä-äijän kopissa oli lämmin, ja sen muija leipo ihan sairaan hyviä korvapuusteja. Mukulat sai rauhassa olla ulkona kun ei ollu jotain namusetää tai pedofiilia kokoajan runkkaamassa jossain puskassa. Ja jos oli niin Putkosen isä nappas pyörän liiteristä, sotki paikalle ja paino sitä niin vittu turpaan etta oli näkö ja kuulo sekasin. Ei tarttenu viedä sitä jonnekin helvetin terapeutille tai kuraattorille ja taas säästy veronmaksajien rahoja.
Mopolla sai ajaa ilman kypärää, ei ollu nopeusrajotuksia, bensa oli halpaa, autot alitehosia ja rumia, yms. Ylipäätään tieliikenteessä oli kaikki kunnossa. Kännissäkin taisi saada ajaan. Kohta on joka kulmassa valvontakamerat, ja varmaan jalankulkijoillakin on kypärät.
Tytöt oli kauniita eikä niiltä saanu pillua. Ja jos joku nyt sattu saamaan niin ei tarttenu kokoajan pelätä että kuolenko mää nyt kohta kun ei tarttenu pelätä aidista tai muita neekerisankkereita. Homot oli reilusti homoja. Tosin niitä ei paljon ollu niinku nykyään. Ja jos oli niin pysty yrittään saada Putkosen isä vetään sitäkin turpaan, niin kyllä jätkältä homoiluinto haihtu. Neekereitä oli aniharvassa ja niitä sai sanoo reilusti neekereiks. Nykyään kun ei tiedä mitä pitäs sanoa kun joku voi vaikka luulla rasistiks.
Musiikissa oli selkeet kaavat. Kun radiossa oli vaan ne kolme kanavaa, josta yleensä tuli tosin jotain stereotestiä tai anneli tempakan valistusohjelmaa, niin ethän sää edes tienny mitä levyjä pitäis ostaa!! Helpointa oli kattoo kerran vuodessa Syksyn Sävel ja Euroviisut ja valinta oli selvä; joku Finnhits 3, jos halus suomalaista tai sittne K-tel (teeveestä tuttu) jos halus kuunnella jotain kovempaa niinku Baccaraa tai jotain muuta. Nyt kun menee levykauppaan niin ethän saa edes läydä sieltä mitään kun et tiedä onko sun haluama levy housea, acid housea, räppia, tecnoa, dancea, tai jotain. Ei vaan löydy. Laulajat laulo niin että sanoista sai selvää ja niitä lauluja pysty niinku yrittää hyräillä tai jopa laulaa mukana. Nykyään musiikki on sellasta renkutusta että laula nyt siinä sitten.
Sitten ravintolat; tosin mun kokemukset on vasta 80-luvun lopusta kun alko pääseen paariin väärillä papereilla (paperitkin oli sillon helppo väärentää!!), ja elämä oli helppoo. Paarit meni kiinni puolen yön paikkeilla. Ei tarvinnu roikkua jossain vitun yökerhossa aamu neljään. Pohjia alettiin ottaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä, ja pohjia otettiin kunnolla. Ei tarttenu hiiviskellä ja häpeillä että joku luulis köyhäks kun joutu juomaan pohjia. Kaikki joi ja kaikki oli lähes yhtä köyhiä.
Siis tuliko selväks? Ennen oli helpompaa!!!”
Suoraan satulasta
Keskiviikko, 28.5.2008
Minusta on hyvää vauhtia tulossa melkoinen anarkisti, sillä järjestän lähes joka arkiaamu ja -iltapäivä yhden miehen vinhasti polkevan mielenosoituksen maailman öljyntuottajamaiden hinnoittelua vastaan. Myönnän avoimesti, että anarkistin urani oli tyssähtää heti alkuunsa, ei mieleni vaan perseeni alettua protestoida koko touhua vastaan. Sain kuitenkin luotua ylä- ja alakertani välille riidattoman tilan, kun ryhdyin polkemaan myös seisaaltaan.
Kynnys nousta satulaan oli kuitenkin hyvin korkea, sillä olen havainnut pyöräilyn erittäin vaaralliseksi lajiksi. Muutama päivä sitten olin lähestymässä tuttua tienristeystä, kun metsän siimeksestä humahti aivan autoni eteen sairaan siistissä metsänvihreässä tuulipuvussa metsänvihreää sairaan makeaa maastopyörää polkeva köyhän miehen Lance Armstrong, joka alkoi esitellä keskisormeaan ja huutaa räkä roiskuen jotain, jolla tulisemman autokuskin kanssa olisi saanut aikaan kunnolla kahisevan pystypainin.
Toisessa hengenvaarallisessa tilanteessa olin vain arkana sivustaseuraajana. Helsingin Bulevardilla pyöräilijöille on varattu ajoradan ja jalkakäytävän välistä oma kapea kaista, jota pitkin paahdetaan melkoista vauhtia. Harteikas mieshenkilö vilkaisi huolellisesti molempiin suuntiin ja oli juuri astumassa pyöräkaistalle, kun kulman takaa kaartoi melkein korva maassa villisti polkeva ihmisohjus. Autolleen pyrkineen miehen onnistui loikata puoliksi autonsa konepellin päälle, jolloin paikalle karauttanut tankotaituri aloitti miehen raivoisan sättimisen. Sain nähdä hyvin iskevän ja eläväisen demonstraation, miksi kannattaa käyttää pyöräilykypärää.
Kaksi ohjetta meille kaikille pyöräilijöille: pidetään satula pehmeänä, mutta ei päätä.
Ota kaksi, maksa kolme
Sunnuntai, 25.5.2008
Tulipas eilen piipahdettua oikein kunnon synttäreillä, kun radion aisaparini Jaajo Linnonmaa täytti komeat kolmekymmentä vuotta. Matka kemuihin ei ollut aivan mutkaton, sillä vain muutama tunti ennen juhlien alkua nykyinen vaimoni ilmoitti, ettei hänellä ole mitään päälle pantavaa. Väite oli osittain aiheellinen, koska aluksi risteilyaluksessa ja lopulta ravintolassa vietäviin juhliin ei voinut tälläytyi kuin uudenvuoden paraatiin eikä siellä tarkenisi missään ohuessa himopanijan koltussakaan. Mitä tekee näin kestämättömässä tilanteessa aviomies, joka on säännöllisin väliajoin täyttänyt viattoman naisparan kohdun omilla itsekkäillä siemenillään? No pomppaa perkele motskarin sarviin ja karauttaa naisten vaatehtimoon! Tässä kohtaa haluan korostaa, että menin todellakin naisten vaateliikkeeseen enkä mihinkään vaatteiden sekatavarakauppaan, missä en olisi erottunut yhtä kiusallisesti kuin tässä vain NAISILLE tarkoitetussa putiikissa. Kauppaan astuessani ilmoitinkin hyvin kuuluvalla äänellä etsiväni ROUVALLENI juhlakolttua, sillä kookas olemukseni herätti piinallista uteliaisuutta vaaterekkejä preparoivissa kanssasisarissa. Onneksi touhukas myyjätär riensi avukseni ja aloitti tiukan kuulustelun:
- Mikä on hänen kokonsa?
- 36. Kai.
- Tumma vai vaalea?
- Hyvin vaalea.
- Kapea vyötärö?
- Luojan kiitos kyllä.
- Siniset silmät?
- Just semmoinen se on. Se on just tommoinen! innostuin.
- Mitä sinä panet päällesi?
- Häh?
Kerroin tunnollisesti oman asuni härskeimmätkin yksityiskohdat, jonka jälkeen ryhdyimme etsimään MINUN asuuni sopivaa pukua. Itse olin miehen kylkiluun värisen mekon kannalla, mutta päädyimme lopulta kokonaisuuteen, jonka hinnan ja ulkonäön perusteella seksielämäni kokisi uuden ja hyvin jyrkän nousun.
Itse juhlissa erotuimme erittäin hyvin. Rouvan upouuden mekon vuoksi? Ehkä, mutta olimme myös ainoita, jotka olivat raahanneet mukanaan kolme pientä lasta. Siinä vaiheessa kun löysin seitsemän vuotiaan tyttäreni sakset kädessä tekemässä Jaajon äidille manikyyria pakkasin kiireesti koko pesueen autoon, kerroin Jaajon äidille, että meillä on kyllä voimassa oleva vakuutus ja pakenimme kotiin.
Euroviisuja en jaksanut katsoa kuin Teräsbetoniin asti, mutta voin silti paljastaa miksi emme tapaa Kauppa- vaan Punaisella torilla. Yksi suomalainen tekstari ei vastaa kymmentä venäläistä tekstaria. Ei edes Ilkan lähettämä.
Tulen apuun Tatjana!
Perjantai, 23.5.2008
Minulla on kirjeenvaihtokaveri. Hän on entisen Neuvostoliiton perukoilla koko 27 vuotta kestäneen elämänsä asunut Tatjana, jonka meili oli sydäntä repivää luettavaa. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo kolme lasta, joista kukin on ollut syntymästään asti sairaana. Nyt kun lasten isäkin otti ja kuoli vesikauhuun perheen koiran puraistua häntä, niin jostain pitäisi raapaista rahat muistomerkkiä varten. Tatjana olisi pyytänyt rahat hautakiveen vanhemmilta, mutta kun aviomies oli löytölapsi ja Tatjanan omat vanhemmat menehtyivät kolme kuukautta sitten, kun heidän rampa hevosensa sai aivoinfarktin ja kaatuessaan kippasi reessä istuneet vanhukset syvään rotkoon, niin sinne meni hautakivihillot kuin kakkulan kaivoon. Tatjanalla oli siis täysi syy poimia minut uudeksi kirjeenvaihtokaverikseen nyt kun hänen polttopuunsakin ovat päässeet loppumaan.
Tämän koskettavan kirjeen mukana oli pari liitettä. Tatjanan Frankfurtin Deutsche Bank AG:n konttorin eurotilin numero tai jos haluan jostain syystä valita avustusvaluutaksi dollarin myös The Bank of New Yorkin tilinumero. Toisena liitteenä oli tammikuussa 2007 otettu kuva, jossa keikistelee hyvin muodokas nainen kauniisti päivettyneenä äärettömän pienissä bikineissä. Kolmen lapsen äidiksi Tatjanalla on ihailtavan littana masu, mutta siihenkin on luonnollinen selitys: ei siinä miksikään venakoksi turvota, kun kaikki ruokarahat menevät lasten lääkkeisiin. Tatjana ei ole kertomansa mukaan koskaan käynyt kotikaupunkinsa sairaalaa ja apteekkia kauempana, joten tammikuussa räpsäisty kuva on täytynyt ottaa hänen kotikaupungissaan. Wikipedian mukaan itäsiperialaisen Jakutskin kaupungin tammikuun keskilämpötila on noin – 50 astetta Celsiusta. Onkohan Tatjana juksaamassa minua vai lähettänyt vahingossa jonkun ystävättärensä kuvan? En kuitenkaan kokonaan kääntänyt selkääni uudelle upeavartaloiselle kirjeenvaihtokaverilleni vaan lähetin DHL:n kautta hänelle sylillisen rutikuivia halkoja. Kotiin kannettuna.
Tietoa blogista
Juha "El Dictador" Vuorinen on 197-senttinen suurkirjailija ja radiotoimittaja. Hänen kirjailijanuransa alkoi kymmenisen vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan kirjoittamisesta nettiin. Koska teksti osoitti heti alussa ilmaisuvoimansa, Juoppohullun tarina päätyi kansien väliin. Tällä hetkellä Vuorisen kirjoja myydään 100 000 - 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Blogiin hän ei ole koskenut sitten Juoppohullun päiväkirjojen.
Kirjoittaja
Aiheet
- Yleinen (1)
Arkisto
- Maaliskuu 2010 (6)
- Helmikuu 2010 (16)
- Tammikuu 2010 (19)
- Joulukuu 2009 (14)
- Marraskuu 2009 (9)
- Lokakuu 2009 (9)
- Syyskuu 2009 (12)
- Elokuu 2009 (19)
- Heinäkuu 2009 (14)
- Kesäkuu 2009 (8)
- Toukokuu 2009 (9)
- Huhtikuu 2009 (5)
- Maaliskuu 2009 (9)
- Helmikuu 2009 (12)
- Tammikuu 2009 (10)
- Joulukuu 2008 (7)
- Marraskuu 2008 (6)
- Lokakuu 2008 (9)
- Syyskuu 2008 (7)
- Elokuu 2008 (8)
- Heinäkuu 2008 (7)
- Kesäkuu 2008 (5)
- Toukokuu 2008 (15)
