Siskon makkara
Imatran seurakunnan kirkkoherra Marja-Sisko Aalto paljasti torstain Iltalehdessä, että hänelle on nakeltu jos jonkinlaisia uhkauksia. Se ei varmaankaan ollut yllätys edes Marja-Siskolle itselleen, sillä onhan siinä pienen paikkakunnan seurakuntalaisilla nieltävää kun entinen jämerä Olli-Veikko vaihtaa kerrasta sukupuolta, ja kaikkien kauhuksi vieläpä naiseksi.Itse olisin nähnyt paljon mieluummin rotevan Marja–Siskon suorassa lähetyksessä vaatimassa anteeksipyyntöä uhkailijoiltaan kuin viime keskiviikon Maria!-ohjelman kaltaista Joel Hallikainen –showta, minne hän oli pyytänyt omaksi ristiinnaulittavakseen Joonas-nimisen nettikiusaajan. Ajatus oli hyvä, mutta toteutus kaatui itseään vastaan. Sen seurauksena netissä oli jo seuraavana päivänä auki uusi Hallikaista vastaan hyökkäävä ryhmä.
Eivät nämä ilmiöt katoa millään julkisilla anteeksipyynnöillä vaan asiaan pitää suhtautua kuin sitä ei olisi tai tavalla, jonka kuulin ystävältäni. Erään rikollisjengiin kuuluvan isän lapsesta oli alettu levittää netissä ala-arvoista materiaalia ja aikansa touhua seurattuaan isä päätti tempaista ohjat omiin tatuoituihin kätösiinsä, meni käymään pääkoltiaisen kotona ja opetti tälle ikimuistoisella tavalla kymmensormijärjestelmän nivel kerrallaan. Ymmärtääkseni verkkovittuilijan päässäkin naksahti siinä vaiheessa jotain kohdalleen, kun hänen sormensa naksahtivat yksi kerrallaan kuin kymmenen käskyä.
Tämä voi olla vain imatralainen kaupunkilegenda, mutta joku oli kuulemma kiukuspäissään uhannut leikkaavansa Marja-Siskolta munat. Luultavasti madam Aalto on huokaissut kirkonmiehen tyyneydellä:
- Olisit voinut ottaa yhteyttä vähän aikaisemmin, sillä arvatenkin sinä olisit tehnyt sen vielä ilmaiseksi?
Kettutytön kosto
Kirjoitin 21.2.2010 blogin, jossa kerroin ovellamme rääkyneestä kettutytöstä, joka ilmoitti milloin ja miten koiramme saa olla omalla pihallaan. Hauraasta selostuksestani syntyi arvaamaton sirkus, sillä blogia on siteerattu yhdellä jos toisella lemmikkieläimiin keskittyneellä keskustelupalstalla. Minussakin oli sen verran rääkättyä eläintä, että seurasin saamiani ohjeita ja kävin lukemassa yhtä ketjua. En saanut kuulla kunniaani koiran huonona holhoajana vaan paskana kirjailijana. Koko loppuketju olikin eläimellistä väittelyä siitä, että olenko Luojan kirjallinen lahja vai kosto maailmalle. En jäänyt onneksi yksin kivisateeseen vaan myös kettutytön toiminta sai remakkaa vittuilua osakseen.Ehkä tämä on vain sattumaa, mutta melko pian näiden kettutytön kannalta ikävien viestiketjujen jälkeen meille kopsahti kirje kunnan eläinlääkäriltä, joka pyysi selvitystä eläinsuojeluasiassa. Lähetin alustukseksi kirjoittamani blogin, minkä jälkeen pyysin häntä vierailemaan keskitysleirillämme tutustumassa pakaste-Viljoon.
Viljo voi nyt virallisestikin jatkaa hauvanamme ja tulee jatkossakin viettämään raikasta ulkoilmaelämää kuten ennen kettutytön hyytävää vierailuakin.
Meillä oli eläinlääkärin kanssa oikein hedelmällinen juttutuokio ja hän kertoi, että jokaiseen eläinsuojeluilmoitukseen tulee periaatteessa suhtautua vakavasti vaikka jo ensimmäisestä lauseesta näkisi, mikä on ilmoituksen todellinen motiivi. Kauniisti sanottuna hän luultavasti tarkoitti, että kun joku eläinten oikeuksista innostunut pikkutyttö erehtyy taas tihrustamaan maailmaa peräaukon kokoisesta tirkistysreiästä ja kuvittelee sieltä pilkistävän koko totuuden, niin siitä ei tarvitse aina raportoida eläinsuojeluviranomaisille.
(Kuvassa Viljo sulattelee jäätynyttä munaansa)
Kevättä rinnan korkeudella
Eikös se ole varma kevään merkki, kun bambit palloillee niityillä?Tält puol jokke
Vierailin viime viikolla Turussa, missä järjestettiin Linnateatterin tiedotustilaisuus heidän kesäteatterinsa ohjelmistoon joutuvasta Juoppohullun päiväkirjasta. Menomatkalla navigaattorini temppuili sen verran raskaasti, että latasin Turussa uunituoreen navigointipäivityksen. Turusta väännetään jos jonkinlaista kaskua, mutta enpä olisi jaksanut uskoa, että mobiilijätti Nokiakin liittyy turkulaisvitsien veivaajiin, sillä paluumatkalla huomasin kiitäväni uuden moottoritien sijaan sata kilometriä tunnissa keskellä metsää. Vai tilasinko erehdyksessä mustaa huumoria viljelevän palvelun, sillä navigaattori joka ei suostu opastamaan uhriaan pois Turusta ei edusta hyvää huumoria.Kärsimästäni turkulaishuumorista huolimatta voin taata, etteivät katkeruuden likaamat näppini olleet pelissä Aurajoen ylittävän Myllysillan vajoamisen kanssa. Kyseessä ei ole edes uusi uutinen, sillä Myllysilta on kuulu notkumisestaan, ja katkeaahan se kamelinkin selkä kun tarpeeksi notkutetaan. Enemmän minua huolettaa siltojen alla notkuvat rantojen miehet, joilta pahimmassa tapauksessa ollaan kohta viemässä kattoa pään päältä.
Mistä näitä lukijoita oikein tulee?
Olen illasta toiseen muistanut ristiä räpyläni ja kiittää sitä jotain kryptistä voimaa, joka on sylkenyt minulle vuodesta toiseen uusia lukijoita. Aivan kaikki lukijani eivät ole sentään tipahtaneet taivaasta vaan oman merkittävän osansa lukijakuntanani määrän kasvattamisessa ovat tehneet äidinkielenopettajat, jotka ovat kieltäneet oppilaitaan lukemasta ainuttakaan syntisen sulkakynäni saastuttamaa opusta. Neljän lapsen isänä tiedän, että varmin tapa saada ipana tekemään tai tutustumaan johonkin on kieltää se kersalta.Sain tuta ensimmäisen kerran äidinkielenopettajien suojeluviettiin jo vuosia sitten, kun tuusulalainen yhdeksättä luokkaa käyvä neitonen oli esitellyt esitelmäideaansa kielelliselle pedagogilleen. Jo lähtökohta oli haastava, koska tyttö ei ollut millään tavalla kiinnostunut kirjallisuudesta ja opettajalla olikin ollut täysi työ saada vastahankaan asettunut oppilaansa edes harkitsemaan jotain suomalaista kirjailijaa, josta tämä suostuisi tekemään esitelmän. Viimein tyttö oli kirmannut silmät sädehtien jo uskonsa menettäneen äikänmaikan luo ja sanonut:
- Olen löytänyt Juha Vuorisen!
Opettajan kanta oli kuitenkin jyrkkä kuin Lhotse-vuori: Juha Vuorisesta ei missään olosuhteissa tehdä tässä koulussa esitelmää. Tästä kimpaantuneena tyttö ilmoitti jättävänsä koko tehtävän tekemättä ja kahinan lopputuloksena istui jopa pätkän jälki-istuntoa. Opettajalla oli kuitenkin ollut tarjota vaihtoehto, jonka tyttö oli kuitannut näillä sanoilla:
- Mun olisi pitänyt tehdä esitelmä jostain vitun Eino Leinosta.
Kuvittelin erheellisesti jalokiveni jo hivenen kirkastuneen äidinkielenopettajien silmissä, mutta riemu oli ennenaikaista. Viime viikolla toinenkin ysiluokkalainen tuusulalaistyttö joutui paikallisen äidinkielenopettajan hampaisiin, kun hän ilmoitti tekevänsä esitelmän kirjastani. Opettajan mukaan kaikki kirjani ovat hirveää pornoa eikä kukaan saisi missään tapauksessa perehtyä turmelluttavaan aineistooni. Tällä luokan edessä lausutulla mielipiteellään opettaja hankki minulle taas muutaman uuden lukijan.
Saan säännöllisesti juuri ysiluokkalaisilta postia, joissa he esittävät kysymyksiä täydentääkseen kirjailija- tai kirjaesitelmiään. Olin jälleen kerran tunnollisesti rustannut vastaukset erään nuorukaisen kysymyksiin, kun poikkeuksellisesti sain nähtäväkseni myös valmiin esitelmän, jota hän pyysi kommentoimaan. Kerroin sisällön olevan kuosissa, mutta kehotin kiinnittämään vielä huomiota kielioppivirheisiin. Pian sain kolmannen meilin, jossa hän pyysi minua korjaamaan ne virheet. Tässä vastaukseni pojalle:
Moi XXXX!
Älä pidä mua ylpistyneenä kusipäänä, kun en korjannut kielioppivirheitäsi, koska pakkohan mun on jättää jotain sun äidinkielenmaikallesikin.
Ei muuta kuin häntä pystyy ja komealta kalskahtavaa kevättä!
Juha





